keskiviikko 30. syyskuuta 2015








Mustaa & Harmaata



Iltaa tupiin.

Toivottavasti viikkonne sujunut mukavasti tähän asti.


Viime aikoina minun blogia seuranneet ovat ehkä huomanneet että olen tykästynyt harmaaseen.
Ja jokin aika sitten kun sattumoisin voitin JDL:n FB sivuilla 20 purkkia kalkkimaalia tämä meikäläisen hurahdus syveni :). Heillä on NIIN ihania heidän harmaat sävyt.
Minähän maalasin silloin ruokapöydän tuolini niillä harmailla.

Nyt olen maalannut yhden lampunvarjostimen harmaalla sävyllä.

Tämä kalkkimaali on siitä hyvä maali että se ensinnäkin ei vaadi mitään hiomishommia taikka pohjamaalia sekä se tarttuu melkeinpä mihin materiaaliin tahansa.
Olen maalannut kangasta, lasia, peltiä, porsliinia, saviruukkuja ja tietysti puuta.












Lasipullot saaneet kaksi kerrosta kalkkimaalia ylleensä.






Tämä peltipurkki samoiten.
Kuvassa ei kansi vielä maalattu ;).

Tämän minun mustan värinhän ostin meidän syysmarkkinoilta
Pialta joka pyörittää nettikauppaa DesignbyP


Te jotka olette pähkäilleet maalatako jotakin kalkkimaalilla, niin teille voin sanoa että rohkeasti vaan.
Mutta muistakaa vahata pinta maalaamisen jälkeen tai sitten kokeilla sitä JDL:N primer & finishiä jotta saatte pinnan " suljettua".
Kuten jo aikaisemmin taisin mainita niin minulla on tosin tuoleista jo kulunut hieman maalia kaikista kolhuista.
Joten olisi todella mielenkiintoista kuulla jos joku tuota primeria on käyttänyt. Kestääkö huonekalut paremmin kolhuja ilman että maalit lähtee?!


Nyt nappasen kupin kahvia ja lähden pihalle nauttimaan auringosta.






Aurinkoa iltaasi!









tiistai 29. syyskuuta 2015








Maalia pintaan



Tänään iltapäivällä kun talo hiljeni, jatkoin taas maalipensselillä sutimisen.

Otin viimeviikolla talteen peltipurkin joka sisälsi ennen tyhjentymistä  lapsenlapseni "maitopulveria" jota ostavat apteekista, sillä ajattelin että siihen saisi pikkumiehen kaikki mahdolliset pikkuiset LEGO osat.
Tänään maalasin sen mustalla kalkkimaalilla.
Huomenna maalaan siihen harmaan tähden ja siinä samassa saa kansikin harmaan värin.






Tässä yläkuvassa näkyykin lampunjalka sekä kaksi kynttilänjalkaa jotka ovat saaneet uuden ilmeen.








Tänä iltana on tuota päätä alkanut taas repiä ja silmää särkemään. Hiipiikö migreeni esille?


Minä lähdenkin tästä treffeille Nukku-Matin kanssa. Toivottavasti hän ei jätä treffejämme väliin ;)








Mukavaa illanjatkoa!








maanantai 28. syyskuuta 2015








Uusi viikko



Hei vaan kaikille!

Taas uusi viikko alkanut.

Sain lapsenlapseni taas hoitoon ja hän jäi yökylään.
Täällä ei ole ollut hiljaista hetkeä.
Meno ollut kova.
Sain sentään maalattua hieman tänään ennenkuin hoidokki saapui.

Maalasin Pentikistä aikoinaan ostamani lampunjalan joka alunperin kullanvärinen sekä kaksi kynttilänjalkaa.
Huomenna sitten jatkan maalaamista kun saan taas hengähdystauon ;).






Odotan jo niin ensi viikonloppua sillä me pakkaamme taas itsemme autoon
pikkumiehen kanssa ja lähdemme mökille.
Täällä päin on taas liikkunut ulkomaalainen "kaappiauto" .
Onneksi siskoni käy usein mökillä niin se näyttää "asutulta". Tämä kyseinen auto etsii potentiaalisia murtokohteita.

Jospa minä nyt alkaisin poimimaan hieman leluja lattialta niin ei ole ansoja minulle kun heräilen yöllä ja lähden liikkeelle.





Ihastuttavaa alkanutta viikkoa!








sunnuntai 27. syyskuuta 2015








Projekteja ja muita kuulumisia




Iltaa tupiin.
Niin se tämäkin viikko ja viikonloppu mennä hurahti.

Viimeviikolla meillä oli vilskettä jä vilinää.
Syysmarkkinoillakin kävimme kääntymässä pikkumiehen kanssa.

Sattumoisin löysin erään kojun jossa myytiin JDL kalkkimaaleja ja muita sisustustuotteita.
Siinä myyjän kanssa jutusteltaessa tuli ilmi että hänellä nettikauppa jossa myy näitä tuotteita joita hänellä markkinoilla oli myynnissä.
Käypä kurkkaamassa DesignbyP:n sivuja.

Harkitsen tämän Primer & finishin ostamista ja kokeilemista sillä kalkkimaalilla maalatut huonekalut lapsiperheessä kärsivät kolhuja ja maalit tahtovat irrota.
Ehkäpä tämä tuote saisi maalipinnan tuoleissa ja pöydissä pysymään paremmin kuin vaha ?
Onko kukaan teistä kokeillut sitä?!












Tänä viikonloppuna olin pikkumiehen ja lapsenlapseni kanssa mökillä.
Käväisimme sienimetsällä ja löysimme suppilovahveroita.

Puihin on ilmestynyt jo kauniita värejä.









Mitä minä sitten ajattelin maalailla?!
Sen minä paljastan teille myöhemmin.






Ihanaa alkavaa viikkoa!




tiistai 22. syyskuuta 2015








Tiistai kuulumisia



Auto viety huoltoon ja kävelty kaupungin toiselta puolelta kotiin.

Kohta pikkumies eskarista kotiin.
Sitten on hieman imuroitava kun nuo lapsenlapset tulevat tänään hoitoon. Pienempi konttailee ja poimii suuhunsa kaikkea mahdollista ja mahdotonta.






Minä olen varmaan taas ihan rikki-loppu-poikki-katki tämän iltapäivän jälkeen ;).
Miten sitä voikaan unohtaa millaiset energiamäärät pienillä lapsilla on?!
Onneksi vain lainassa/hoidossa ja sitten saa palauttaa :).









Päivä kerrallaan.





Voikaa hyvin!




sunnuntai 20. syyskuuta 2015





Kotona


Rentouttava viikonloppu takana.
Mökillä nautittu.

Perjantaina meillä oli mieletön myrsky.
Puut heiluivat, nurkissa kolisi.
SIsällä takassa tuli ja kynttilät paloivat.

Sitten sää lämpeni, tuuli tyyntyi.
Lauantai ja tämä sunnuntai ovat tuntuneet aivan kesältä.
+18-19 astetta varjossa!





Lauantaina kävimme Salossa piipahtamassa.
Shoppailtiin pikkumiehelle hieman uusia vaatteita.
Mammakin osti muutaman vaatekappaleen itselleen :).

Pitkästä aikaa poikkesin Salon Suurkirppiksellä.
Sieltä ostin muutaman pitsisen lakanan.










Nyt tulevalla viikolla meillä on perinteiset syysmarkkinat.
Minä käväisn torstaina heti aamusta ostamassa muutaman Pullin rinkelin
ja katselen kojuja.
Eskarin jälkeen pikkumies on vietävä markkinoilla käymään.
Hän on kohta neljän viikon ajan päivittäin kysynyt illoin markkinat on.






Ihanaa alkavaa uutta viikkoa!








torstai 17. syyskuuta 2015








Kosteat ilmat sen kun jatkuvat.
Erican kroppa ei ollenkaan tykkää.
Hammasta purren mennään.


Kotirintamalla ei mitään suurempia.
Ei inspiroi edes aloittaa mitään kun odotellaan uuden sopivan asunnon saantia.
Sitten ehkä iskee inspikset taas :).






On syksy mukavaa vuodenaikaa.
Vaikka siis kärsin noista kivuista.
Luonto vaihtaa väriä. Kaunista.
Ja iltojen pimentyessä voi fiilistellä kynttilöidenvalossa.



Olen jo aloittanut "turhien" tavaroiden pakkaamisen, jotta ei sitten tule kauheata paniikkia viimehetkellä pakata kaikki ;).
Samalla käyn läpi tavaroita.
Säästää, ei säästä.
Kaikki turha joutaa pois.




Kiitoksia teille ihanille kommenteistanne :).
Pienikin sana piristää.






Mukavaa päivää kaikille!







tiistai 15. syyskuuta 2015








Time Flies



Heipä hei taas pitkästä aikaa.

Viikonloppuna tuli poimittua muutama litra puolukkaa ja mustikkaa.
Nyt on pakastin pullollaan luonnonantimia.


Tänään en saanut mitään erikoista tehtyä täällä kotona.

Leivoin porkkanakakun ja herkuttelimme poikien kanssa :).







Takassa tuli, kuppi kahvia ja lisää porkkanakakkua.







Porkkanakakun resepti


2 kananmunaa
50 gr margariinia 
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3 dl porkkanaraastetta
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
1 tl bikarbonaattia
1 tl van.sokeria


Kuorrute:
75 gr voita  /  margariinia
3 dl tomusokeria
100 gr philadelpia tuorejuustoa tai muu maustamaton tuorejuusto
1,5 tl van.sokeria
1 rkl limenmehua

sekoita kuivat ainekset keskenään ( jauhot, leivinjauhe,bikarbonaatti, van.sokeri )
Vatkaa voi ja sokeri keskenään, lisää yksi muna kerrallaan,
lisää joukkoon kuivat aineet jonka jälkeen lisäät porkkanaraasteen.
Kaada voideltuun vuokaan 175 asteiseen uuniin n. 25-30 minuuttia.

Sekoita juustokuorrutteen ainekset keskenään sileäksi kuorrutteeksi.

Anna porkkanakakun jäähtyä jonka jälkeen levität kuorrutteen päälle.
Anna levätä jääkaapissa noin puolisen tuntia.







Nyt pakko järjestellä vähän paikkoja ennen kuin lähden koiran kanssa pisulenkille.





Mukavaa illanjatkoja kaikille!











perjantai 11. syyskuuta 2015








Vihdoinkin perjantai



Oih, ihanaa kun vihdoinkin on perjantai.
Pikkumiehen ollessa eskarissa äippä siivoilee kotia ja pakkailee viimeisiä kasseihin.

Suuntaamme mökille.
Keskelle metsää.
Nauttimaan.
Rentoutumaan.

No, toki minä siellä muutakin teen kun vaan olen.






Tässä muutama kuva viimeviikoiselta metsäreissultamme.
Tutkimme luontoa poikien kanssa.






Luonnossa niin paljon kauniita värejä.
Niistä saa inspiraatiota :)










Aurinkoa päivääsi!








torstai 10. syyskuuta 2015








Heipä hei teille kaikille!




Syksy on ihana vuodenaika mutta.....

Vointini ei ole viime aikoina ollut mikään aivan super mahtava.
Kolea ilma ei tee minulle hyvää.
Joka paikka särkee ja kolottaa.
Estää minua liikkumasta niin paljon kuin selän kannalta olisi hyvä.
Se sitten taas tekee sen että selkä pirulainenkin särkee kahta kauheammin.
Akkeli jäykistyy entistä enemmän.
Jos minulta jotakin tippuu lattialle, se saa sinne jäädä kunnes joku sen minulle nostaa.

Pääkään ei meikäläisellä ole ollut ihan skarppina.
Taas olen ollut "fibrosumussa".
Sanat ovat olleet hukassa, varsinkin suomenkieliset sanat.
Kommunikointi kotona isännän kanssa ei siis ole sujunut ilman onglemia ;).









Tälläiset ihanat isot postikortit tilasin jokin aika sitten Taito Shopista
Niitä oli kymmenen kappaletta paketissa.
Vien muutaman piristämään mökkiä :).



Viime viikonloppuna kävin sienessä ja marjassa.
Tarkoitus ei ollut poimia sieniä utta kun eteesi ilmestyy ISO alue kanttarelleja on ne aivan pakko poimia :).
Mustikoita poimimme muutaman litran ja pakastin.

Puolukoita olen menossa nyt viikonloppuna poimimaan.
Tai siis ainakin yritän päästä metsään ;).


Uudet lukijat toivotan tervetulleiksi blogini pariin.





Ihastuttavaa loppuviikkoa kaikille!














perjantai 4. syyskuuta 2015







Riks, raks, posps



Huomenta vaan kaikille.

Tuo minun otsikko..... en syö riisimuroja vaan tuolta minun kroppani kuulostaa ;).

Viikonloppua kohden mennään ja vauhdilla.
Itse asiassa se on jo täällä.

Lämpimät vaatteet pakattu kasseihin.
Villasukat ovat aivan MUST tähän vuodenaikaan.

Mökille siis olen menossa taas pojan ja koiran kanssa.
Eikä meitä haittaa vaikka sataakin.
Sadevaatteet päällä niin ulkona voi puuhastella vaikka kuinka.


Olen leiponut tällä viikolla kaksi kertaa omenakakkua.
Tässä huushollissa kun leipoo ei mikään koskaan mene vanhaksi ;).






Pikkumies oli mukana leipomassa.
Hän halusi laitella omenasiivut kakun päälle.
Aika hyvin onnistui.


Omenakakun resepti on seuraavanlainen.


150 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoa


Täyte


2 omenaa
1 rkl sokeria
1 tl kanelia
1 rkl  kidesokeria


Uuni 175 astetta
Voitele vuoka, n.24 cm halkasijaltaan
vatkaa rasva ja sokeri kunolla, lisää muna yksi kerrallaan.
Siivilöi jauho ja leivinjauho varovasti sekaan
Kaada taikina vuokaan

Täytteen valmistus

kuori ja viipaloi omenat
laita ne muovipussiin ja lisää sinne kaneli ja sokeri
Ravistele varovasti pussia jotta viipaleet saavat kaneli-sokeri seoksen tasaisesti päällensä
laita viipaleet kakun päälle jonka jälkeen ripottele kidesokeria päälle.

Paista uunissa noin 45 minuuttia







Maistuu sellaisenaan tai vakkapa vispautuvan vaniljakastikkeen kanssa. NAM!








Nautinnollista viikonloppua kaikille!








torstai 3. syyskuuta 2015








KOLEAA



Tämä vuodenaika ei ole minulle hyväksi.
Kivut ja säryt pahenevat.
Ja se saa aikaiseksi sen että henkinen puoli kärsii siinä samalla.
Arjen pyörittäminen on yhtä taistelua.
Koko kroppa jäykistyy kahta kauheammin.

Hammasta purren mennään.
Ei siinä muukaan auta.
Valittelut eivät ainakaan.
Minulla EI asiat ole niin huonosti kuin monella muulla.

Päivittäin kuulee huonoja uutisia.
Ihmisistä joita tuntee jotka saavat diagnooseja jotka eivät lupaa hyvää.
Miksi siis valitan?
Päivä kerrallaan ja yritetään löytää positiivisia asioita myöskin kaikesta negatiivisesta.







Maanantaina olen viimeksi auringon nähnyt. Silloin napsin kuvia täällä kotona.





Kotirintamalla ei mitään suurempia.
Ei tuunailuja ei duunailuja.
Katsotaan mitä harmaankalseat päivät saavat aikaiseksi.
Löytyisiköhän isnpiraatiota aloittaa jotain?
Sitä ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan.







Iloa päivääsi!







keskiviikko 2. syyskuuta 2015








Turistina kotikaupungissa




Silloin kun ei kotona jaksa olla, pikku miehen ollessa eskarissa, keksin muuta tekemistä kun kotona istumista.


Minä siis leikin eilen turistia omassa kotikaupungissani :).

Visit Raseborg sivuilla voi käväistä lukaisemassa tästä meidän kaupungista.

Ja Tammisaaresta voit lukaista tästä.






Tammisaaressa käyneille tuossa yläkuvassa oleva rakennus on varmaankin tuttu.
Ravintola Knipan joka on rakennettu veden päälle.







Tämä punatiilinen rakennus on aikoinaan toiminut yleisenä saunana.







Raippatori jossa edelleenkin löytyy häpeäpaalu.

Takana näkyy meidän kirkkomme joka rakennettiin 1600-luvulla.






Vanhassa kaupungissa on niin tunnelmallista.
Mukava talsia kapeita teitä ja ihailla kaikkia vanhoja rakennuksia.

Café Gamlastanissa kannattaa käväistä kupposella kahvia jos tänne eksyy.
Sijaitsee vanhassa kaupungissa erään talon sisäpihalla.
Heillä oma kotisivu johon pääset tästä










Muutamia kuvia meidän vanhasta kaupungistamme.






Sitten on tämä meidän Bryggerigården jossa aikoinaan toimi Panimo.
 ( Bryggeri = Panimo )



Kohta alkaa tämä kesäkaupunki vajota horrokseen.
Talvella nukkuu hän talviunta.
Herää jälleen eloon kevään tullessa.


Tammisaari oli ennen "oma" kaupunki joka sittemmin yhdistettiin Karjaan kaupunkiin ja Pohjan kuntaan.
Nyt olemme iso Raaseporin kaupunki.




Hymyillään kun tavataan :)






Ihastuttavaa keskiviikkoa!







tiistai 1. syyskuuta 2015








Syyskuu....



.... yllätti minut täysin ilmestymällä yllättäen.

Syksy on siis virallisesti nyt täällä.

Näkemiin kesä.
Ensi vuonna nähdään taas.






Viimeisiä kukkivia kehäkukkia napsoin sisälle vaasiin.












Mukavaa syyskuun alkua kaikille!