tiistai 25. kesäkuuta 2019

Renginkaappi

Täällä me vielä olemme mökillä nauttimassa luonnonrauhasta.
Torstaina olisi tarkoitus piipahtaa kaupungissa hieman likavaatekasaa pienentämässä.

Meillä on mökillä ollut renginkaappi jonka alkuperää en ole tiennyt.
Eilen kysäisin äidiltäni siitä. Kaappi tulee hänen kotoaan Snappertunasta ja on hänen.
Maalipinta olisi kyllä minulle kertonut sen. Isoäidilläni kun oli jossain vaiheessa " keltainen " kausi maalata huonekalut.
Äitini antoi kaapin minulle sillä hän tietää että minä pidän hyvää huolta kaikesta vanhasta.
Rojusta niin kuin hän sen ilmaisee.






Täällä rannalla olemme viettäneet suuremman osan aikaa silloin kun aurinko on näyttäytynyt.
Tänään meillä pilvistä ja hieman koleahkoa joten rannalle lähtö taitaa jäädä. Mielummin lämmitän paljun mökillä.









Eikö olekin söpö pieni rengin kaappi?
Mihin tämän kotona laitan en vielä tiedä. En myöskään tiedä minkä tarkoituksen kaapille annan.
Lääkekaappi? Astiakaappi?

Toinen projektikin minulla tulossa. Tai itseasiassa kaksi.
Minulla on se vanha puusohva jonka kuntoonlaittaminen minulta jäi viimekesänä. Ja sitten on senkki minkä äitini oli heittämässä menemään. Minä ilmoitin haluavani sen kotiin. Siihen tosin mieheni tokaisi että mihin ihmeeseen sinä kaikki roinat meinaat saada mahtumaan. Kyllä minä aina vanhoille huonekaluille tilaa löydän. Sohva taas voi siinä mielessä olla hieman kinkkinen juttu saada mahtumaan kun senkki on aika giganttinen. Siinä tapauksessa laitettuani se kuntoon vien sen äidilleni. Vanhoja huonekaluja EI saa heittää menemään. Niille on annettava uusi elämä.






Nyt istun ja odotan mieheni saapumista kaupungista takaisin mökille jotta minä saan tarvitsemani tillpehöörit aloittaa renginkaapin kanssa työskentelyn.
Ajattelin poistaa tuon keltaisen maalin ja maalata se valkoisella ja lopuksi hioa tuota ihanaa patinoitunutta puunpintaa esille.


Mukavaa huomata että tänne blogini pariin on eksynyt uusia lukijoita.
Toivotan teidät sydämellisesti tervetulleiksi ja toivon että viihdytte blogini parissa.

Kiitoksia kaikille kommentteihin edelliseen postaukseeni.

Nyt minua odottaa rikkaruohon kitkeminen joten hanskat kätteen ja kukkapenkkien kimppuun.



Ihanaa kesäkuun viimeistä viikkoa kaikille ♡




Halauksin
Erica 








lauantai 22. kesäkuuta 2019

Kesämökillä

Hei ihanat!

Olemme täällä mökillä viettäneet juhannuksen. Jäämme vielä muutamaksi päiväksi nauttimaan luonnonrauhasta.





Juhannuksen aloitimme viettämällä lapsenlapseni 8 vee synttäreitä täällä maalla.
Muuten tämä juhannus meni perheen kesken sillä mieheni meni tänään töihin.
Kutsuimme äitini mökille syömään.
Lämmitimme saunan sekä paljun.
Nautittiin tästä hiljaisuudesta joka täällä maalla vallitsee. Joskus kuulee jonkun mökkinaapurin ajavan autolla. Muuten ainoa ääni mikä kuuluu on tuulenvire tai lintujen laulu.
Ei ole parempaa paikkaa missä saa ladattua itsensä kuin maaseutu.








Kumpparit ovat olleet minun parhaat kaverit muutaman päivän sillä ruoho rehoitti meidän saapuessa mökille. Nyt olen leikannut ruohoa ja siistinnyt pihaa.





Sää on ollut mitä mahtavin.
Tänä aamulla tosin kun mieheni lähti töihin satoi meillä. Onneksi se sade on väistynyt ja aurinko hellii meitä lämmöllään.
Pakkaan kohta eväskorin ja suuntaamme pojan kanssa rannalle viettämään aikaa.
Poika uiden ja minä istuskellen rannalla.











Tämä Valkolehdokki levittää tuoksuaan ja se on yksi sellainen juttu minkä minä assosioin Juhannukseen. Meillä metsät täynnä niitä. Illan tullen kun lähdet kävelemään voit tuntea tuon ihanan tuoksun.






Oikein Ihanaa Viikonloppua teille!




Halauksin
Erica   ♡





perjantai 14. kesäkuuta 2019

Kesälomalla

Hei ihanat!
Meitä hellinyt helle sai aikaiseksi sen että koneen äärellä ei tullut istuttua ja blogia päivitettyä.
Nyt onneksi hieman viileämpää.
Eilen kuuntelin ukkosen jyrinää kaukana saaristossa ja odotin sen nousevan yllemme. Pettymykseni sain todeta että ei se ukonilma tälläkään kertaa halunut meidän ilaa puhdistaa.
Kymmenen minuuttia satoi kaatamalla ja kerran jysähti niin että taulut helisi seinällä. Yhtään salamaa emme nähneet. Siinä meidän tämän kesän ensimmäinen ukonilma.

Ensiviikolla minulla vielä fysioterapiaa jonka jälkeen myös minä otan lomaa.
Pakkaamme kassit ja suuntaamme maalle viettämään juhannusta.







Nyt viikonloppuna käyn maalla poimimassa kukkia jotka on tarkoitus kiinnittää juhannussalkoon.
Meillä täällä etelässä on melkein kaikki kukat jo kukintansa kukkinut niin että lupiinitkin ovat kiven alla. No mutta minulla on oma varjoinen pelto jonka vieressä kasvaa paljon lupiineja.
Juhannusruusua en tänä vuonna saa maljakkoon ellen jostain satu vahingossa löytämään jonkun vielä kukinnassa olevan ruusupuskan.

Onko teillä tapana koristella juhannussalko? Koristella mökki/ koti koivunoksilla?

Minulla on tapana mökillä koristella vajaa kaksi metrinen salko sekä pöydälle teen pienen juhannussalon koristeeksi. 
Mitä juhannusperinteitä teillä on jos on?

Katsotaan päivitänkö blogia vielä ennen mökille lähtöä vai tuleeko seuraava päivitys mökiltä.







Ihanaa Viikonloppua !




Halauksin

Erica   ♡