lauantai 31. joulukuuta 2011

Ilotulitus anno 2011

Hei vaan kaikille!
piipahdan pikaisesti jakamaan kanssanne muutaman kuvan jonka otin illalla Pohjassa,ilotulituksesta jonka Pohjan Vpk joka vuonna tarjoaa.

Todella mahtava show.Se jolla on mahdollisuus käväistä Uutena Vuotena Pohjassa katsomassa VPK:n tarjoamaa ilotulitusta,kannattaa mennä. Todella hieno show, raketteja musiikin tahdissa.

Hyviä viimeisiä tunteja 2011

Erica

Vuoden viimeinen päivä

Huomenta ystäväni!
Taas on vuosi vierähtänyt kohti loppua. Mitä te meinaatte touhuta tänään? Me lähdemme pikku ukon kanssa ajelemaan Pohjaan jossa VPK järjestää ilotulituksen. Tänä vuonna voi olla isokin show sillä he viettävät 100 vuotis taivaltaan.
Olen poiminut pois hieman Joulukoristeita ja raahannut esille muita koristeita. Milloin teillä Joulu siivotaan pois?!


Kuvassa alhaalla vasemmalla on IKEAn ruukusta tehty lamppu.Tarkoitus oli laittaa se ikkunalle mutta toistaiseksi se roikkuu katossa ja valaisee valokuvia sohvan yläpuolella olevalla hyllyllä.
Nyt jatkamaan paikkojen järjestelyä.
Oikein hyvää vuoden viimeistä päivää
Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille

Erica

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Myrsky se sähkön vei...

Hei taas!
Joulu tuli ja meni. Emme sitten saaneetkaan valkoista Joulua vaikka niin toivoin :(.
Meikäläinen palasi takaisin sivilisaation pariin. Oltiin mökillä joulun yli. Kolmatta päivää ilman sähköä tänään. Oli aivan pakko tulla kaupunkiin,jotta saisin äidille pyykättyä ja vietyä puhdasta juomavettä!!
Meillä ei mökillä olisi ollut hätää,takan,kaasulieden ja generaattorin kanssa.
Huomenna takaisin tekemään puutöitä ja raivaamaan metsää myrskyn jäljiltä. Näky on kuin sotatantereella.
Onko teillä kokemusta pitkistä sähkökatkoksista?! Me kaupunkilaiset olemme todella haavoittuvaisia sellaisen sattuessa!Miten valmistat ruokaa?! Lämmität jos sinulla ei ole avotakkaa tms.?!
Voikaa hyvin ystäväni

Erica

torstai 22. joulukuuta 2011

2 yötä JOULUun on....

Huomenta maailma ja ystäväni!
Aamulla oli yllätys kun lähdin koiran pisutuslenkille. Meillä oli yön aikana satanut LUNTA!! Aivan oikein,LUNTA. Maa valkoisena...YES. Tosin iloni taisi jäädä lyhyeksi sillä aamu uutisissa meteorologi otti ja romutti toiveeni valkoisesta joulusta!! Ennusti meille VETTÄ vielä tänään.
Haluan jo tässä vaiheessa toivottaa teille kaikille oikein rauhallista Joulua,sillä lähdemme huomenna mökille ja meinaan "unohtaa" internetin muutamaksi päiväksi ;).


Nyt me pikku ukon kanssa laitamme vaatteet niskaan ja raahaamme itsemme pihalle vielä niin kauan kun meillä on tuota lunta maassa.
Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua teille kaikille.
Nauttikaa hyvästä ruoasta,lähimmäisistänne ja kaikesta mikä jouluun kuuluu.
Hyvää torstaita

Erica

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

hei kaikille!
Käväisen pikaisesti toivottamassa kaikille hyvää keskiviikkoa.
Toivottavasti kaikki JOULU askareet jo valmiina.


Tässä meidän pikkuinen kuusi,kynttilöitä vailla.

Rauhallista keskiviikkoa kaikille

Erica

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

4:s kynttilä sytytetty

Piipahdan pikaisesti toivottamaan teille kaikille mukavaa viimeistä adventtia.





Toivottavasti teillää alkaa olla kaikki valmistelut tehtyä?!
Me menemme tänään vielä pikku miehn kanssa maalle keräilemään hieman luonnonmateriaaleja metsästä.
Saapi nähdä mitä saan niistä vielä valmistettua.
Oikein hyvää viimeistä adventtisunnuntaita teille kaikille,tästä harmaasta säästä huolimatta.

Erica

perjantai 16. joulukuuta 2011

Valmistuivathan ne vihdoin...

Huonot nivelet (artroosi) omaavana minulta tahtoo tuo kutominen kestää normaalia pidempään.
Mutta sainhan minä pitkävartiset villasukkani vihdoin valmiiksi.
Saanko esitellä....


Näillä tarkenee tulevina pakkaspäivinä. Sitten kun ne alkavat.

Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille.

Erica

Juoksua kaupoissa

Kuinkas teidän perjantai tähän asti mennyt?
Minä en ole saanut läheskään kaikkea sitä tehtyä mitä olin suunnitellut. Äitini tuli kaupunkiin ja olen hänen kanssa juossut pikku kaupungin jokaisessa kaupassa.
Kävin pitkästä aikaa kaupassa jossa en ole käynyt vuosiin...Alkossa nimittäin.Sieltä löysin minulle jotain aivan uutta (olihan kauppa täynnä kaikkea uutta) Blossa Glögi Arabica.Onko kenelläkään kokemusta kyseisestä glögitsä?! Hyviä tai huonoja.



Eipä tässä sitten enempää, kuin että toivotan teille kaikille hyvää perjantai iltaa.

Erica

torstai 15. joulukuuta 2011

Uudet tyynyt

Hei vaan kaikille!
Tänään on taas ollut oikein masentava ilma meillä.
Käytiin pikku miehen kanssa lääkärissä tarkistamassa onko putket korvissa,jotka laitettiin sinne toukokuussa,vielä paikallaan vai...Siellähän ne vielä oli.Toinen tosin irtoamassa. Toukokuussa sitten uusi käynti.
Ostin itselleni uudet tyynyt tai siis päälliset tänään kun noita kauppoja tuli kierreltyä.





Ei vaan nyt keittiöön JOULU karkkien tekoon.

Erica

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Hieman tuunailua

Hei te kaikki!
Toivottavasti  viikko alkanut teillä mukavasti. Minulla tuo selkä taas alkanut oireilla enemmän,mutta se on sellaista minkä kanssa kuulema saan luvan elää :(.
Minulla huono tapa viritellä ja tuunailla tavaroita/asioita.Viimeisin tuunailuni on sydän....


Poistin siitä vanhat kuivatut kukat ja niiden tilalle viritin jouluvalot :).
Ajattelin ehkä maalta sen vielä valkoiseksi. Mitä mieltä te olette? Maalata vai ei??!

Hyvää keskiviikkoa


Erica

tiistai 13. joulukuuta 2011

Lucia



Tänään on Lucianpäivä. Oletteko tai tuletteko te tämän päivän aikana näkemään Lucia kulkuetta.
Meillä Lucia kulkue kiertää tarhat,vanhainkodit,varuskunnan ja sairaalan mm. Ja sitten on tarhoilla ja kouluilla tietysti omat Lucia neitoset.
Kuvassa ylhäällä vasemmalla on minun uusin hyasintti. Kun sen alkoi kukkimaan huomasin että se on väriltään Lila!!! Onko teidän kohdalle osunut sen värinen hyasintti??!! Ei minun,mutta nyt on
Me nautimme kotona Lucia kahvit luciapullien kera.

Oikein hyvää Lucianpäivää teille kaikille


Erica

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Uusin löytöni


Löysin tämän kynttiläjalan eilen kirppikseltä tuossa nurkan takana. Mielestäni on söpö, joten oli aivan pakko ostaa. Maksoin siitä kokonaiset 0,50 senttiä.

Voikaa hyvin

Erica

3:s Adventti


Tänään sytytimme kolmannen kynttilän Adventtikynttelikössä....Joulu sen kuin lähenee...
Onko teillä joulu stressi??!
Minulla pieni sellainen pakko myöntää.

Oikein hyvää sunnuntaita ja 3:tta adventtia

Erica

lauantai 10. joulukuuta 2011

Sormivärejä

Mitä tekisi sateisena päivänä kahden pienen miehen alun kanssa jolloin ei oikein voi olla ulkona?!
Ratkaisin pulmani keittämällä sormivärejä.
Valmistin sormivärit seuraavalla ohjeella:

5 dl vettä
2,5 rkl perunajauhoja
karamelliväriä
sekoita vesi ja perunajauho kattilassa.
Anna kiehahtaa samalla kun sekoitat huolellisesti. Nosta liedeltä ja anna jäähtyä. Sekoita karamelliväri joukkoon.
Minä annostelen värit vanhoihin lastenruokapurkkeihin.



Pikku herrat luomassa taidetta yllä olevassa kuvassa.

Hyvää illan jatkoa teille kaikille

Erica

perjantai 9. joulukuuta 2011

Voitte vain arvata oliko vaikeuksia kävellä rattaiden kanssa tuolla ulkona!?! Meillä alkanut toden teolla myrskyämään ja lunta tulee.
Hain uusia kukkia soppakulhooni samalla reissulla. Tuonne pihalle ei vapaaehtoisesti mene. Minä tosin joudun koiraa ulkoiluttamaan vielä tänään muutaman kerran.




Tässä uusi asetelma. Tulilatva ja 2 hyasittia.

Oikein hyvää päivän jatkoa teille kaikille

Erica

Mysrkyä luvattu

Huomenta kaikki!
Mitähän tästäkin päivästä tulee? Ovat luvanneet myrskyrintaman saapuvan suomeen tänään,jonka mukana lunta ja myöhemmin vettä ainakin tänne etelä Suomeen.
Eipä sitä paljoo ulkona tule oltua iltapäivällä sitä tänäänkään. Täytynee tästä keksiä jotakin aktiviteettia pikku ukolle. Onneksi hän on jonkin aikaa tarhassa tänään ja saa purkaa energioitaan ;).



Tonttu tytön olen nostanut matkalaukun  päälle joka on vitriinin päällä. Siellä hän ehkä saa olla rauhassa.
Hän on nyt viikon verran seilannut ympäri taloa ;).
Nyt kaappien kimppuun, jotta saan ne siivottua ennen JOULUa. Jäänyt tämä homma hieman kesken sairastelun takia.

Oikein Hyvää Viikonloppua teille kaikille

Erica

torstai 8. joulukuuta 2011

Sydämiä helmistä

Koska tänään on ollut harmaa ja sateinen päivä ollaan istuttu sisällä pikku miehen kanssa. Tehty sydämiä mm. muovailuvahasta jonka reseptin laitoin aikaisempaan kirjoitukseen. Ja muutama sydän syntyi helmistä.

Mitähän sitä seuraavaksi keksisi?! Huomenna edessä uusien hyasinttien osto.Minulla ollut omat jo niin pitkään että alkavat olemaan mennyttä. Kerkeeköhän Amaryllikseni kukkia JOULUksi? Laitoin viime vuotisen sipulin soppakulhoon jossa se nyt kasvaa kovaa vauhtia. Jouluruusuni viime vuodelta kukkii aivan ihanasti.


Jouluruusu josta olen ylpeä :D

Laitoin sen keväällä ulos omassa ruukussa. Tarkoitus oli istuttaa maahan mutta unohdin sen sinne.Nyt syksyllä huomasin että se oli aivan täynnä nuppuja. Joten otin sen sisälle. Ei hassummin minulta joka muuten onnistuu saamaan kaikki kukat kuolemaan ;).

Oikein hyvää illan jatkoja teille kaikille

Erica

Vai että joulukuu

Hei kaikki!
Aamulla kun lähdin koiran kanssa aamulenkille alkoi hieman masentamaan kun vettä tuli taivaan täydeltä. Se pieni määrä lunta mitä oltiin saatu on nyt muisto vain. No ehkä me vielä JOULUksi saamme lunta ?!


Oli aivan pakko kaivaa esille lumihiutaleet jotka tein viime JOULUksi

Tässä resepti jolla olen ne valmistanut.
Trolldeg eli jonkinlainen muovailuvaha.


2 dl vehnäjauhoja
1 dl suolaa
1 dl vettä
1 rkl oliivi-tai muuta öljyä (tekee taikinasta joustavan)
karamelliväriä


Minä kuivatan ne mikrossa 2-3 minuuttia.
Voidaan kuivattaa myös uunissa matalassa lämpötilassa.Tai sitten huoneen lämmössä,joka kestää tovin.

Ei todellakaan voisi uskoa että muutaman viikon kuluttua on jo JOULU.

Tänään on keksittävä tekemistä pikku ukon kanssa. Ehkäpä teemme joulukuusen koristeita tuosta muovailuvahasta.

Oikein hyvää torstaita teille kaikille

Erica

tiistai 6. joulukuuta 2011

uusi verho ja leikkiä tietokoneella

Ajattelin näyttää teille verhon jonka ompelin.Pahoittelen ruotsinkielistä tekstiä kuvissa

 Verho on ommeltu vanhasta IKEAn verhosta.


Tässä verho lähikuvassa ;).
Löysin netistä hyvän ohjelman jolla käsitellä kuvia, joten oli aivan pakko hieman leikkiä :D.
Ohjelma on mielestäni helpompi kuin photoshop. Tämä siis minun mielipide ;)



Puolukanvarpuja maitokannussa

Rauhallista iltaa kaikille

Erica

Pyöra katossa

No niin....jo on aikoihin eletty ;).
Laitoin vanhan pyörän roikkumaan kattoon.
Ollessani pieni tyttö tämä samainen pyörä roikkui isovanhempieni kotona katossa,silloin kynttelikkönä jonka isoisäni oli tehnyt. Mutta nyt siitä puuttuu mahdollisuus laittaa kruunukynttilöitä palamaan :( .
Vuosien varrella tämä pyörä on pyörinyt ympäri huushollia,joskus seinällä ulkona joskus sisällä.
No nyt hän on keittiön katossa :).
Tein siihen kynttiläkipot vanhoista lastenruoka purkeista ja rautalangasta, jotka kiinnitin pyörään.Kiinnitin myös käpyjä ja kankaisia sydämiä




Niin ja puna/valkoisen narun tuomaan JOULUtunnelmaa :D .

Oikein hyvää päivän jatkoa teille kaikille

Erica

Hyvää Itsenäisyys Päivää ♥♥♥

Suomi viettää tänään 94:ttä itsenäisyyspäiväänsä.
Käytiin pikku ukon kanssa hautausmaalla katsomassa kaatuneitten hautoja. Tuli ihan paha olo kun näki että he olivat vasta poikia osa jotka taistelivat ja antoivat henkensä itsenäisyytemme puolesta.
Sytytimme pari kynttilää heidän muistolleen ja illalla kl.18:00 meillä sytytetään ikkunaan 2 kynttilää.


Miten teillä vietetään itsenäisyyspäivää? Onko teillä joitakin traditioita?

OIKEIN HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!!

Erica

maanantai 5. joulukuuta 2011

Villasukat

Tervehdys ystäväni
Olen viime päivät puuhastellut kaikkea enkä kerinnyt "bloggaamaan"
Aloitellut villasukkien kutomisen.Ovat mallia "romanttiset" (hahaa)


Vareteen olen pujotellut villalangasta viritetyn narun ja ommellut kiinni virkatun rúusun.
OIkein hyvää alkanutta viikkkoa teille kaikille.

Erica

lauantai 3. joulukuuta 2011

Männynhavuista kransseja

Tänään olemme olleet ulkona nauttimassa ihanasta auringonpaisteesta.
Poimineet hieman risuja ja tehnyt muutaman kranssin männynhavuista.



Aluksi tehnyt sydämen muotoisen kranssin rautalangasta mallin mukaan joka löytyy Anna Örnbergin kirjassa Inred ljust & Lantligt.
Eipä tässä muuta sitten kuin oikein hyvää lauantaita teille kaikille

Erica

perjantai 2. joulukuuta 2011

Viikonloppu jälleen

Huomenna lähdetään maalle taas vaihteeksi. Metsään kävelemään ja poimimaan kaikenlaisia oksia valmiiksi,sillä olisi tarkoitus valmistaa ruokapöydän tuolin selkänojiin kranssit JOULUksi sekä keskelle pöytää olen ajatellut laittaa havuista,puolukan-ja mustikan varpuista väsätyn asetelman...Nämä kaikki ovat siis tuolla minun päässäni suunnitteilla, ne tulisi kanssa valmistaa ;). Kunhan minulla kaikki "tillpehöörit" on ja omaa aikaa niin eiköhän ne kranssit sun muut vielä valmistu ennen JOULUa.
Pimeän tultua sytyttelemme taas kynttilöitä.....NIIN tunnelmallista.



Eipä tässä muuta kuin Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille

Erica

torstai 1. joulukuuta 2011

Pullan tuoksu

Leivottiin pikku ukon kanssa hieman Lucia pullia. Nam...




Kuuluuko Lucia-pullat teidän Jouluun?? Vai onko tämä tälläinen meidän suomenruotsalaisten juttu? Avomieheni ei ole koskaan syönyt Lucia pullia. Minulle se oli yllätys,onhan hän asunut täällä meidän rantaruottalaisten joukossa muutamia kymmeniä vuosia,että ei ole törmännyt niihin.
Tein ne ihan tavallisella pullataikina reseptillä johon laitoin 1/2 pussillista sahramia antamaan makua/väriä.
Tällä kerralla teimme vain pienen annoksen seuraavalla reseptillä(sopivan kokoinen jos haluaa kokeilla)

Lucia pullat   (Lussekatter)
100gr margariinia
3dl maitoa
1pss kuiva hiivaa
1dl vaaleata siirappia tai hienosokeria
1/2 tl suolaa
9dl jauhoja
1/2 pss sahramia.
Tee seuraavasti:
sulata margariini kattilassa,kaada sekaan maito. marg./maito seos kädenlämpöiseksi.
Mittaa kulhoon sokeri,suola ja kaada joukkoon maito/margariini seos.
sekoita hiiva jauhon joukkoon jonka jälkeen kulhoon jossa muut kuivat aineet ja maito/marg.seos.
Vaivaa taikina ja anna kohota n.1/2 tuntia.
UUNI 250 astetta 10-12 min tai kunnes pinta saanut kauniin kullankeltaisen värin.
Minä teen yleensä S muotoisia Lucia pullia mutta niitä on vaikka minkä näköisiä ja kokoisia.
Laita pellille kohoamaan vielä n.1/2 tuntia. Pensselöi munalla ja laita rusinoita koristeeksi.


Ovat muuten kokeilemisen arvoisia jos et jo ennestään valmistanut.


Hyvää illan jatkoa
                               Erica
 
 









Joulukuun ensimmäinen päivä....

Nyt olemme sit jo joulukuussa.
Tänään olen kutonut ja hieman maalaillut.

Keittiösaareke sai käsin maalatun tekstin,Maison



Lopputulos ei ole ensiluokkainen mutta kelpaa minulle.
Olen "hurahtanut" maalaisromanttisiin versioihin "toritumppuihin" vai onko ne "ranteen lämmikkeitä"
Olen suunnitellut eri versioita niistä.Joitakin jo mennyt uusille omistajilleen.



Joissain versioissa on vielä pitsiä ommeltu yläreunaan sekä silkki nauha pujoteltu ympäri ja rusetti. Toisissa on sitten myös tälläinen virkattu Ruusu kiinnitettynä (tosin irrotus mahdollisuus on).
Täksi päiväksi on kuulema luvattu TAAS myrsky meille tänne etelä rannikolle (varmaan myös muualle suomeen).
Alkaa tuo joulu stressi iskemään.....olisiko syy tuon kuukauden...JOULUkuu ? ! ?
Joko teillä muilla on kaikki fixattuna joulua varten? Minulla vaan on sellainen huono tapa,että vaikka sitä kuinka joka vuosi suunnittelee aloittavansa hyvissä ajoin,sitä huomaa joulun jo koputtavan ovelle ennen kuin kaikki valmiina...Minä se en ikinä opi. Ehkä se taas johtuu siitä että normaalisti (nyt sairaslomalla) kun on töissä 3-vuorossa niin joulu vaan tulee...yleensä vietetty töissä ihmisiä pelastaen tai toisten huolia kuunnellessa.
No..enköhän minä vielä joskus saa kaikki hyvissä ajoin valmiiksi.

Hyvää alkanutta JOULUkuuta kaikille

Erica