sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Ihanan hidas aamu

 


Huomenta ihanat!


Aamulla herätty kauan ennen kuin olisin halunut. Se että aamulla aikaisin valoisaa saa meidän kissa herrat herättelemään minua. Ei siinä paljoo huidella kissoja pois kun käyvä kaikki vuoronpeään herättelemässä.

Mitä sitä sitten tekisi aamulla jotta ei muu porukka heää?

Minäpä otin ja leivoin sitten sämpylöitä. Oi että tuoreet sämpylät maistuvat erityisen hyvältä.

Nappasin kahvikuppini ja mmenin parvekkeelle nauttimaan kahvista ja kuuntelemaan linnunlaujua.

Ihana oma aika ♡.

Ajatella että ensiviikolla alka jo heinäkuu.

Miten tämä aika rientääkään. Itse ei meinaa perässä pysyä. Hih!

Poika se valittaa että kohta jo kesäloma ohi ja sitten joutuu takaisin kouluun. Yritin lohdutella ja sanoa että tässä on puolitoista kuukautta veilä lomaa. Nauti äläkä ajattele koulua nyt.






















Oikein ihnaa sunnuntaita teille ja kiva alkavaa viikkoa!



Halauksin


Erica

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Juhannus

 


Hei ihanat!


Tänäkin vuonna vietämme erilaisen juhannuksen. Meillä isäntä töissä.

On tämä kesä ollut ihana. Lämpöä meillä täällä etelässä monena päivänä yli +30. Rehellisesti sanottuna niin minulla oli tukalat oltavat niinä päivinä. Ukonilma kävi kääntymässä hetken aikaa, eikä se raikasanut tätä ilmaa millään lailla.

Monen monta päivää vietetty rannalla pojan kanssa. Käyty välillä kotona syömässä kunnon ruokaa vaikka eväitä ollut matkassa mukana.


Tänään nousin ennen kukonlaulua ja aloin tekemään marenkikakun pohjia.


Tässä helppo ohje:


8 kananmunan valkuaista

4 dl sokeria

2 rkl perunajauhoja

2 tl  etikka


Vatkaa valkuaiset vaahdoksi

sekoitta perunajauho sokeriin ja lisää valkuaisvaahtoon vähän kerrallaan, lisää etikka.

Valmista kun vaahto kovaa ja pystyt kippaamaan kulhon ylösalasin ilman että saat kaiken naamallesi,

Tästä saa 3 pienempää pohjaa tai 2 isoa.

Laita uuni 175 asteelle, vähennä 125:een ja laita pohjat uuniin paista 1tunti 15 min. sammuta uuni mutta anna pohjien olla jälkilämmöllä vielä tunnin verran.


Minä täytin kakun kermavaahsolla, mansikoilla, vadelmilla ja mustikoilla.


















Käy kurkkaamassa Instatiliäni. Sinne pääset oikealla olevasta Instagram tekstin kohdalta.





Ihanaa Juhannusta ja nauttikaa päivästä!




Halauksin


Erica




keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Laiskottelua ja lomasta nauttimista

 


Hei ihanat!


Mitenkäs on teillä tämä kesäkuu lähtenyt käyntiin? Onko sinulla kesäloma jo vai vasta myöhemmin kesällä? Meillä on tuuria että olen sairaseläkkeellä niin emme joudu järjestelemään mitään lastenlikkaa meidän ukolle. Muistan millaista säätämistä se minullakin joskus ollut. Kaksi päivää siellä jokunen päivä tuolla.


Pojan kanssa olemme laiskotelleet oikein kunnolla kun ei kerran ole kiire yhtään mihinkään.

Hieman olemme herkutelleet mansikoilla ja kermavaahdolla ja kilo kaupalla jäätelöä varmaankin syöty. Kyllähän me ihan normiruokaa olemme syöneet mutta kun kerran kesäloma nyt alkoi päätimme hieman herkutella.

Ensiviikolla shoppailemaan Espooseen. Olen kirjoittanut itselleni listan jotta uistan mitä kaikkea pitäisi ostella. Listat ovat minun MUST juttu sillä näiden kipujen kanssa eläminen ja teityt syömäni lääkkeet aiheuttavat sen että muistini tahtoo pätkiä.




















Kivaa päivää!





Halauksin


Erica



           



maanantai 7. kesäkuuta 2021

Huomenta maanantaihin

 


Nyt se kauan odotettu kesäloma sitten alkoi. Poikakin aloittanut lomailun nukkumalla pitkään. Itselläni oli aamulla fysio jossa käyn kerran tai kaksi viikossa.

Olemme suunnitelleet pientä reissua vaihteeksi pääkaupunkiseudulle Varsinaissuomen sijaan. Vaihtelu virkistää eikö?

Pojalle olisi vielä hieman kesävaatteita sekä sandaalit hankintalistalla.

Itse ajatteli katsella hieman uutta kotiin. Tarkoitus olisi piipahtaa H&M Homeen jossa en ole aikoihin käynyt. Ehkäpä sitä vaikka kotimatkalla poikkeaisi IKEAan.



















Kivaa uutta viikkoa!




Halauksin


Erica




sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Lazy sunday




Vaikkakin on sunnuntai ja olisi saanut nukkua pitkään, en siltikään saanut nukuttua näiden kipujen ja särkujen takia. Ei se toisaalta minua haittaa sillä nyt sain nautittua aamukahvit kaikessa rauhassa ja leivottua sämpylöitä herroille aamupalalle. Täällä minä vielä oleskelen yöasussani, sillä eihän minulla ole kiire minnekään. Tykkäätkö sinä oleilla pitkään yöasussasi näin viikonloppuna?






 














♡ Iloa päivääsi ♡





Halauksin


Erica



perjantai 4. kesäkuuta 2021

Viimeinen koulupäivä

 


Hei taas kaikille!


Tänään viimeinen koulupäivä pojalla ja huomenna hakemaan todistus. Sitten onkin pitkään odotettu kesäloma.

Huomenna suuntaamme Hankoon taas perinteiselle jäätelölle koulunpäättäjäisen kunniaksi, Toivotaan vaan että sää suosii meitä.

Poika odottaa niin kesälomaa sillä silloin voi tehdä ihan mitä huvittaa eikä tarvitse mennä kouluun ja saada läksyjä.



















Kivaa alkavaa viikonloppua



Halauksin


Erica


keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Pure Aussi UGGS

 


Hei!


Viime viikolla minulle kotiutui Australiasta tilaamani UGGSit. Js olen rakastunut. En ole eläissäni pitänyt näin ihanan pehmeitä jalkineita jalassani.

Ihmettelette varmaan miksi olen Australiasta asti tilannut? No nämä UGGSit mitä saamme ostaa meidän kaupoista tai nettiliikkeistä ovat valmistettu Kiinassa. Minulla itselläni ollut muutamat sellaiset eikä ne kestäneet paljon mitään. Eikö se tule kalliiksi tilata Australiasta asti? Vastaus on ei tullut kalliiksi. Tilasin kenkien lisäksi valmiiksi uudet sisäpohjalliset sekä hoitoaineen ja postituskuluineen ja tullimaksuineen tästä lystistä tuli halvempaa kuin ne amerikkalaisomistuksessa olevan firman ja Kiinassa valmistetuista.

Ja voin tunnustaa että voi himpskatti että ovat pehmeät jalassa. Kuin kävelisi pilvellä.
















Kivaa Keskiviikkoa!



Halauksin

Erica