Sunnuntai kuulumisia
Huonosti nukuttu yö takana.
Täällä vielä puolinukuksissa.
Oloasu päällä.
En saa itseäni oikein käyntiin.
Eilen siivoilin paikkoja täällä kotona.
Puolisen vuotta asuttu täällä enkä ole vielä
saanut oikein inspiraatiota
laitella kotia kunnolla kuntoon.
Kait se paljolti johtuu
kaikesta kokemasta viime aikana.
Ja masennuksen käytyä taas pohjalla kääntymässä.
Eilen en vaan enään jaksanut katsoa "sekasortoa"
vaan otin itseäni niskasta kiinni ja aloin
järjestelemään paikkoja.
Heittämään lisää tavaraa pois yms.
Vastahan muuton alla lähti roimasti tavaraa
roskiin ja kiertoon.
Pesuhuone sai hieman järjestystä ja siistin paikkoja.
Pesuhuoneen jälkeen kävin
keittiöön käsiksi.
Keittiöön olen ommellut verhot vanhoista lakanoista.
Sopivat vallan mainiosti siihen tarkoitukseen.
Rakentamani keittiönsaareke ei toimi enään saarekkeena
vaan sivupöytänä.
Verhon alle jää piiloon leivänpaahdin yms.
Isäntä ei ollut eilen kotona
kun tavarat vaihtoivat paikkaa.
Tästä tulee hieman niin kuin aarteenetsintää hänelle
kun hänen pitää löytää joitakin tavaroita
täällä kotona :).
Olohuoneessa EN saanut alkaa siirtelemään
huonekaluja.
Minulla kuulema paha tapa
siirrellä mööpeleitä
paikasta toiseen hänen ollessa töissä.
Tottahan se on että minä joskus
olen kalusteen tai toisen
siirrellyt kun hän ei kotona. Hih.....
Oikein mahtavaa sunnuntaita
kaikille teille tänne eksyville!