sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ihanaista Sunnuntaita kaikille!
Meillä hajosi tiskikone lopullisesti eilen!! Olen nyt tiskaillut käsin. Ei siinä mitään muuta kun meillä on yksi iso ja yksi pieni allas ja tiskikaapin olen laitellut uuteen uskoon joten sinne ei saa laitettua tiskejä kuivumaan ;).
Se on sitten uuden koneen hankita edessä.

Meillä on kylässä lapsenlapseni W. Meno herroilla on ollut kova ihan koko ajan. Kuulotesteihin vien kyllä molemmat, sillä ei nuo kuuntele mitä heille sanoo ;).

Jokin aika sitten kirpparilta ostamani hylly on ( kuten jo kerroin jokin aika sitten ) makkarin seinällä. Hieman suunnittelua mitä sille nyt sitten laittaisi on minulla meneillään.


Hylly oli puunvärinen kun sen hankin täynnä ruuveja ja koukkua. Ne ruuvailin irti, pakkeloin reijät jonka jälkeen hylly sai valkoista maalia pintaansa.


Makkariin kaipailen muutosta ( taas ). Uudet tekstiilit siellä jo on mutta se kaipaa vielä jotain...... mutta mitä ? !
Tällä viikolla meikäläinen lähenee sitä eläkeikää taas vuodella. En ole moneen herran vuoteen viettänyt synttäreitäni. Kahvit olen kyllä keittänyt jos joku tulllut onnittelemaan ;).

Eilen oli ihanan viileä päivä. Kyllä oli tervetullutta. Vettäkin tuli toissa yöna :). Toivottavasti nurmikko nyt vaihtaa väriä ruskeasta vihreään.


Pikku miehet huutelee minua ulos joten parempi napata lehdet mukaan ja istahtaa puutarhaan pitämään herroja silmällä.



Aurinkoista sunnuntaita kaikille <3








perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kesäkuun viimeinen viikonloppu.....

.... kolkuttaa ovelle.

Meille ei sitten eilen tänne etelään saapunut mitään rajua ukkosta niin kuin ennustivat.

Aurinkoisesta ja hieman tuulisesta päivästä otin kaikki irti ja pesasin kaikki sohvan päälliset, päiväpeitot ja koristetyynynpäälliset. Laitoin ne ulos kuivumaan.Illaksi sainkin ne sitten laitettua takaisin :).





Väsäsin itselleni ikkunalaudan jolle on tarkoitus laittaa pelargonini. Siinä saavat olla myös koko talven. Minä en laita pelargonejani talvehtimaan niin kuin ehkä "oikeaoppisesti" kuuluisi. Kauniisti ne kuitenkin kukkivat joka kesä ( melkein vuoden ympäri jopa ).
Laitatteko te omat pelargonit  talvehtimaan ? ?


Tällä kertaa laitoin IKEAn tarjottimelle lasipullon kukkien kera sekä muutaman lasisen " kipon " joissa tuikkuja.




Ib Laursenin päiväpeitto sai vaihteeksi " kääntyä ympäri ". Vaihteeksi hieman raitaa.


Minä kaipaan vaihteeksi sitä sadetta. Saatan kuulostaa aivan pöpiltä mutta kun tuo meidän nurmikko on vaihtanut väriä vihreästä ruskeaksi. Kääk!!! Olen minä hieman ensiapua antanut, kastelemalla sen mutta........ tahtoo nyt hieman vettä taivaalta. Satakoot vaikka yöllä niin se ei haittaa ketään  ;).

Mukavaa että jaksatte vierailla :)
Ja kiitoksia ihastuttavista kommenteistanne.

Ihastuttavaa alkavaa viikonloppua.


Nautitaan kaikki kestästä !

Pitäkää huolta itsetänne.










torstai 27. kesäkuuta 2013

Kesäkuu lähenee loppuaan.
Isäntäkin lomansa jo lusinut.

Toivottavasti teillä oli mukava Juhannus?!

Ollaan kotiuduttu lomamatkalta. Ihanaa päästä taas omaan kotiin.

Onhan se mukava olla lomamatkalla.....mutta se istuminen. Ei sitä koskaan uskoisi miten epätasainen tienpinta on. Minäpä tunsin jokaisen epätasaisuuden selässäni :(.

Mikkelin kautta ajoimme Puumalaan, jossa vietimme Juhannuksen, sieltä sitten muutamaksi päiväksi Imatralle.




Tässä hieman kuvia lomamatkalta :)



Kuunsilta Juhannusyönä Saimaalla

Minun ISO kalasaalis.... jonka heittivät takaisin Saimaaseen :(

Koskinäytös

Onneksi tänään hieman viileämpää mitä viime päivinä on ollut. Meillä kotona ilma seissyt, flektit ( tuulettimet ) surranneet päivät pitkät.

Pyykit ovat ainakin kuivuneet jo muutamassa tunnissa ulkona :)

Jospa sitä nauttisi vaikka aamukahvista. Ollaan pikkumiehen kanssa hieman ottettu rennosti tänä aamuna  ;).


Mukavaa loppuviikkoa !






perjantai 21. kesäkuuta 2013

Pikkumiehen huone

....sai pienen piristysruiskeen uusilla tekstiileillä.
Tähtipeitto vaihtui vilttiin H&M Homesta. Samaisesta paikasta myös nuo tyynynpäälliset.





Koti siivottu kunnolla torstaina ennen reissuun lähtöä.
Minusta on mukavaa palata siistiin kotiin.

Hui ja hai, kohta jo heinäkuu. Kuukausi jolloin minä taas siirryn vuodella lähemmäksi eläkeikää ;)

Kiitoksia teille ihastuttavista kommenteistanne.
Ja mukavaa että jaksatte kyläillä :)

Jännityksellä jään nyt odottamaan KEVAn kantaa opiskeluuni.

P.S  Tabletti tulee matakan mukaan joten pääsen kurkkailemaan mitä te muut puuhastelette ;).




Ihastuttavaa viikonloppua kaikille <3





keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Hui, juhannus kolkuttaa jo ovella.
Mökiltä ollaan kotiuduttu kaupunkiin. Pyykkikone käynyt ylikierroksilla sillä puhdasta vaatetta tarvitaan matkalle mukaan. Ollaan lähdössä taas kohti itärajaa eli Imatraa. Matka on pitkä meikäläisen selälle......
Minä onneton, jolle ei koskaan mitään satu eikä kipujakaan ole, onnistuin liukastumaan liukkailla lankuilla jotka toimivat tilapäisenä "siltana" puron yli ja suoraan persuksilleni tipahin. Mieli olisi tehnyt lausua kaikki vähemmän kauniit osamani sanat mutta pieni mies oli matkassa mukana joten äippä totees vaan että AU ;).



Ai niin..... olen saanut opiskelupaikan :). Jos kaikki menee niin kuin olen suunnitellut, ja KEVA hyväksyy opiskeluni, lähden sitten 13.8 opiskelemaan tekstiiliartesaaniksi. JEI!



Tälläisestä kankaasta ompelin veljeni mökille verhot.



Tuolin päällystin Marimekon Unikkokankaalla jota herra oli ostanut.


Makuusopin seinän tapetoin viimekesänä.


Verhot roikkuu ikkunoissa vielä vähän miten sattuu ennen kuin saan verhonpidikkeet ommeltua ;)



Rottinkituolin pehmuste sai kanssa uuden päällysen.

Tälläistä kuuluu tänne.

Ja sitten olisi aika julistaa arvonnan voittaja!

Korutelineen jonka Sisustus Nostalgia on lahjoittanut on voittanut

Aana!! Oikein paljon onnea voittajalle.

Laitatko Aana yhteystietosi minulle. Laitan paketin tulemaan kunhan kotiudun tuolta Imatra/Puumala/Lappeenranta reissulta.

Haluan kiittää kaikkia arvontaan osallistuneita.






sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Terveisiä mökiltä

Täällä istutaan pienessä mökissä sillä ulkona tulee vettä oikein kunnolla.
Minä olen aloittanut ikkunoiden kittauksen vaihdon mutta tänään en voi ikkunaa oikein irrottaa paikoiltaan sillä muuten saataisiin vettä sisälle ;). Joten olen ommellut verhoja mökin ikkunoihin.
Rakaas veljeni on muistanut minua kymmenellä metrillä kangasta joista hän haluaa verhot.
Neljään ikkunaan olen jo saanut verhot ommeltua, enään yhden ikkunan verhot ommeltavana.

Viikolla kun käytiin kaupungissa, käväisin Säästö Pörssissä ( Tarjoustalo,Tokmanni kuuluvat samaan ketjuun) ja löysin ihastuttavia pöytä tabletteja ja samaan sarjaan kuuluvia keittiöpyhkeitä yms. Nappasin mukaani yhden tabletin, ja nyt harmittaa että en ottanut enemmän niitä, sekä keittiöpyyhe-setin.





Kuvissa näkyvä pilkullinen vahaliinakin tarttui käteeni samalla reissulla :)






Arvontahan päättyy sitten tänäään kello 18:00, olethan osallistunut ?!

Kiitos ihanaiset kommenteistanne.
Tänään meinaan illemmalla istua läppäri sylissä ja käväistä blogeissanne. Sekin on jäänyt tekemättä. On pakko piketa kylässä ja katsella mitä olette puuhastelleet.

Jos tuo sade tuosta lakkaisi niin pääsisin ulos nikkaroimaan "lypsyjakkaraa" itselleni :). Eihän se voi olla niin vaikeata nikkaroida kasaan, vai onko?! No ajattelin ainakin yrittää.


Leppoisaa sunnuntaita!!







tiistai 11. kesäkuuta 2013

Mökille lepäämään tänään :). Me Like.
Villa Hovin Eloa Anskun lomasuunnitelmista inspiroituneena ajattelin tehdä pienen mainos postauksen.
Kaikille antiikista yms kiinnostuneille informoin että Raaseporissa (entisessä Pohjan kunnassa ) on kaksi antiikkitapahtumaa 11-14.7. Billnäsissä on Billnäsin perinne-ja antiikkipäivät ja muutaman kilometrin päässä Fiskarssissa Fiskarsin Antiikkipäivät. Nämä molemmat "kylät" ovat muutenkin näkemisen arvoisia, ihania ruukkimiljöitä. Fiskarssissa löytyy paljon pieniä ihastuttavia putiikkeja joissa kannattaa käydä.



l


Jos siis olet suunnittelemassa lomaasi, niin tässä varteenotettavia tapahtumia ;). Rohekasti nokka kohti etelä Suomea ja Raaseporia ( entiset Tammisaari, Karjaa ja Pohja )

Tästä pääset kurkkaamaan Raaseporin matkailusivuja :).

Sitten Tammisaaresta vielä etelään löytyy ihastuttava Hanko joka on pullollaan ihania vanhoja villoja.



Nyt pakkaamaan kassit ja sitten nokka kohti Tenholaa.

Leppoisaa päivää!



P.s Kiitos kommenteistanne ja kiitos että jaksatte kyläillä :D



maanantai 10. kesäkuuta 2013

Maanantai. Mitähän tämä uusi viikko tuo tullessaan?!
Kerronpa teille aika koomisen jutun. Lauantaina olin auttamassa tapetoinnissa. Minä leikkasin lattiatasolla tapetinpätkiä ja sudin tapettiliisteriä päälle. Eli muutaman kerran menin lattialle ja nousin ylös. Traagista ja samalla koomista tässä on se että meikäläisen reidet ovat niin kipeinä sen jälkeen että en tolpillani meinaa pysyä. Jalat pettää alta :(. Löydän aina vaan uusia " juttuja " tästä sairaudestani ja mitä se voi saada aikaiseksi minun kropassani. Yritän elää normaalia elämää mutta joskus tulee näitä pakatakkeja.

Nappasin taannoin kaupasta mukaani uusimman JdL lehden.
Sitä selaillessani sain sitten idean suunnitella oman telkkarin mittoihin sopivan TV-kaapin. Minullahan on tuo Markör kaappi mutta se on aika syvä. Ja uusimmassa JdL lehdessä oli ohjeet miten vanhoista lankuista yms. rakennetaan kapeampi kaappi.
No avokki sai siitä idean että voi sitten leveämmänkin rakentaa niin saa ISOMMAN telkkarin hankittua. Ei todellakaan. Minulle riittää 32 tuumainen vallan mainiosti. Kuulun niihin joiden mielestä tuo vekoitin on ruma.




Tiedoksi teille jotka haluaisitte telkkarinne piiloon, niin lehdessä hyvät rakennusohjeet ;).



Viimeviikkoisen Karjaan reissun aikana käväisin Säästötalo Latvalalla ja nappasin mukaani tälläisen ihastuttavan Kelloggs-purkin.



Kiitoksia kommenteistanne :). Aina yhtä mukava lukea niitä.


Ihastuttavaa maanantaita!


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Aika se vaan vilisee ohi.
Blogi ollut hiljainen jonkin aikaa kuten olette huomanneet.
Vaikka sää  ollut mitä ihanin olen silti ollut kipeä, niin että  särkylääkkeitä olen joutunut ottamaan ihan kunnolla. Pilleritokkurassa viettänyt aikani :(. Masennus ja ahdistuneisuus taas tullut kylään :(.

Hyllykön olen kirpparilta tuonut kotiin, jonka pakkeloin ja maalasin. Muutaman kattotiilen olen valmistanut ja yhden kyltin terassille joka tosin kaipaa hieman siistimistä vielä.


Kyltin laitan terassille ulko-oven viereen.




Hylly on jo valmis ja se on laitettu seinälle makuuhuoneeseen.

Haluan kiittää teitä jotka olette laittanut minulle sähköpostia. Arvostan sitä todella paljon että haluatte jakaa kanssani noita asioita.
Ja te muut jotka laittelette kommentteja..... KIITOS !


Aurinkoista lauantaita kaikille!!