perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kesäkuun viimeinen viikonloppu.....

.... kolkuttaa ovelle.

Meille ei sitten eilen tänne etelään saapunut mitään rajua ukkosta niin kuin ennustivat.

Aurinkoisesta ja hieman tuulisesta päivästä otin kaikki irti ja pesasin kaikki sohvan päälliset, päiväpeitot ja koristetyynynpäälliset. Laitoin ne ulos kuivumaan.Illaksi sainkin ne sitten laitettua takaisin :).





Väsäsin itselleni ikkunalaudan jolle on tarkoitus laittaa pelargonini. Siinä saavat olla myös koko talven. Minä en laita pelargonejani talvehtimaan niin kuin ehkä "oikeaoppisesti" kuuluisi. Kauniisti ne kuitenkin kukkivat joka kesä ( melkein vuoden ympäri jopa ).
Laitatteko te omat pelargonit  talvehtimaan ? ?


Tällä kertaa laitoin IKEAn tarjottimelle lasipullon kukkien kera sekä muutaman lasisen " kipon " joissa tuikkuja.




Ib Laursenin päiväpeitto sai vaihteeksi " kääntyä ympäri ". Vaihteeksi hieman raitaa.


Minä kaipaan vaihteeksi sitä sadetta. Saatan kuulostaa aivan pöpiltä mutta kun tuo meidän nurmikko on vaihtanut väriä vihreästä ruskeaksi. Kääk!!! Olen minä hieman ensiapua antanut, kastelemalla sen mutta........ tahtoo nyt hieman vettä taivaalta. Satakoot vaikka yöllä niin se ei haittaa ketään  ;).

Mukavaa että jaksatte vierailla :)
Ja kiitoksia ihastuttavista kommenteistanne.

Ihastuttavaa alkavaa viikonloppua.


Nautitaan kaikki kestästä !

Pitäkää huolta itsetänne.










7 kommenttia:

  1. Minulla oli pelakuut tuollaalakerran askartelu/kodinhoitohuoneessa viimetalven. Siellä on sellaiset pienet ikkunat ja ikuunalla kukat olivat. Ensitalvena ajattelin ainakin yhtä pitää ihan täällä sisällä ja kokeilla miten käy...:)

    VastaaPoista
  2. Täällä kans vähän pelkäiltiin rajua salamaennätystä eiliselle, mutta onneks tuota ei edes pahemmin huomannut. Aamusta hieman ukkosti, mutta en nähnyt itse yhtä ainuttakaan salamaa edes. Huh, en tykkää ukkosesta sitten yhtään!

    Itse en oo omia pelakuunia laittanut talvehtimaan, mutta pitäisi varmaan miettiä tuota mahd. tänä vuonna.

    Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  3. Iiks...munkin pitäis taas pestä sohvan päälliset... Ja ikkunatt! Ja ja ja... Mutta sentään teimme miehen kans eilen kunnon viikkosiivouksen ;)

    Hih luin tuolta aiemmin että sullakin on heonäkuussa synttärit :) niin mullakin! Ootko rapu vai leijona?

    Mukavaa viikonloppua! Mä voisin vaihtaa sateen aurinkoon..? Miten ois??

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista <3 Mistä olet tuon ihanaisen Ib Laursenin peiton löytänyt? On ollut mulla hakusessa pitkään samanlainen meidän soffalle, kun edellinen peitto ei ollut enäää kahden vuoden kovan käytön jälkeen koirankestävä.

    VastaaPoista