maanantai 7. huhtikuuta 2014

Se oli vain pikavisiitti

Huh! Vatsataudilta se olikin vain pikavisiitti. Onneksi.

Minulla on pitkään ollut suunnitelmissa vaihtaa pois tuo meidän iso arkkupöytä.
Se on jo löytänyt uuden omistajan. Jo ennen kuin vaihtoa suunnittelin ;).
Ongelma on vain se että hän joka sen itselleen haluaa, ei tiedä milloin sen saisi kotia raahattua. Avokki ei ole hänen kanssa samaa mieltä ;). Ne miehet.

Minulla on jo nimittäin pitkään ollut pöytä tiedossa.
Ja taas sieltä äitini jemmoista. Vanha pyöreä pöytä nejlällä jalalla.
Sen joudun hieman tuunaamaan uuteen uskoon. Jalat poikkastava jotta siitä tulee sohväpöydäksi sopiva. Niin ja sitten hieman liimailemista ja maalaamista.
Isoisälläni oli joku ihmeen vaihe jolloin kaikki huonekalut maalasi vaaleankeltaiseksi ! Tai sitten on valkoinen väri muuttunut kellertäväksi vuosikymmenien saatossa.
Ei värissä sinäänsä mitään vikaa ole, mutta se ei vain sovi meille :(.






Kukkakimpun laitoin " uuteen " vaasiin. Ihka tavallinen lasipurkki jonka jokin aikaa sitten tuunasin tuollaiseksi ;). Silloin kun minulla niitä hulluja päähänpistoja vielä oli ;).











Pikku miehellä on toimintaterapia-jakso ohi ja nyt alkaa taas puheterapia.
Onhan tuo herran puhe kehittynyt valtavasti, mutta käydään puheterapiassa kun kerran meidät sinne kutsuu. Ja onhan meillä vielä ongelmia ärrän ( R ) ja ällän ( L ) kanssa.
Englanninkielen kanssa ei mitään ongelmia. Lausuu sanat kuin mikäkin engelsmanni ;). Sananvarastokin sellainen että äipän käy kateeksi.
Viimeviikolla kun käytiin lekurissa sai herra puhua englantia lääkärin kanssa :). Meillä TK:ssa lekuri joka on Englannista kotoisin. Hän vain nauroi kun ukko selitteli ja vastaili.
Me ollaan tässä kylässä tunnettuja perheenä jonka pikku poika puhuu englantia ennen kuin puhuu kunnolla omia kieliään ;). Siitä meidät tunnetaan.


Kiitoksia teille ihanille kommenteistanne edelliseen postaukseeni :)





Mukavaa uuden viikon alkua !



 

4 kommenttia:

  1. Ilosta huomenta täältä kammarista ! Juu kyllä se tuo vattatauti kaikista kiertotauveista ikävin...Kaunis maljakko, miten minulla jotenkin tuli koivunrunkojutut mieleen joita nyt palajon esillä sisustuksissa :)

    VastaaPoista
  2. Nyt kun sen sanot niin koivunrungoltahan tuo näyttää.Hih....
    Mukavaa päivänjatkoa sinulle

    VastaaPoista
  3. Ihanasti on kimppu säilynyt! Mukava kuulla, että tauti oli pikainen versio. Hauskaa kuulla, kun pikkulapset taitavat monia eri kieliä...lahjakkaita ovat mokomat :)

    VastaaPoista
  4. Heippa!
    Sinulla oli hmm.oliko viime vuonna tehty ihania pääsiäismunia tuolla art medium siirtolakalla. Ihastuin niihin niin kovin, että päätin duunata myos itselle niitä. Ja se oli todella helppoa ja sitten homma riistäyty ihan käsistä ;) Kävin juuri laita omaan blogiini kuvia minun munista ja saviruukuista jne. Olen seurannut ihanaa blogiasi tasaisin väliajoin,sillä sinulta saa kivoja näpräilyvinkkejä. Olemme itse rempanneet vanhaa rintamamiestaloa ja vihdoin pääsimme muuta sinne. Nämä pikkuiset yksityiskohdat sopivat sinne kuin nyrkki hanskaan ;) Myös minä olen myynyt sydämeni vanhalle talonpoikaisantiikille ja vaaleille pinnoille. Sisustaminen on kyllä ihanaa <3

    VastaaPoista