keskiviikko 21. lokakuuta 2015








Keskiviikon kuulumisia




Hei vaan ja mukavaa keskiviikkoa teille kaikille tänne blogiin eksyville.

Toivottavasti teidän viikkonne on vierähtänyt mukavasti käyntiin.


Tänään ei mitään ihmeempiä vielä tullut tehtyä.
Esineitä hieman järjestellyt.

Enkä minä mitään isompaa taida viitsitä tehdäkään.
Laiskotella.
Jeps, sen minä teen :).






Kuvissa näkyvät pitkulaiset pikkutyynyt saivat kanssa harmaan sävyn ylleen.
Alkuperäinen väri niisä oli vaaleanpunainen  :).






Alakuvassa olevan lampunvarjostimen ompelin aikoinani vanhasta IKEAn verhosta.
Valkoinen verho jossa valkoisia printattuja kukkia.
Nyt uuden värin myötä kukat erottuvat.







Jotkut teistä varmaan muistaa vuosia sitten kun keitin kasaan Chalk Paintia itse?
Siihen minut inspiroi Annie Sloan Chalk Paint.
Niitä ei muistaakseni Suomesta siihen aikaan saanut tai minä en ainakaan mistään löytänyt.
Ja minua kiehtoi kovin se että mitään kovaa esivalmistelua ei tarvita.
Halusin kokeilla joten sen takia keittelin samantyyppistä silloin itse.



Ihastuttava DesignWest liike on nyt saanut niitä valikoimiinsa.
Carin laittelee Chalk Paint valikoimansa nettikauppaansa
joten kohta pääset  itse ihastelemaan värivalikoimia.
Minä käväisen itse kaupassa perjantaina tutkailemassa mitä värejä löytyy.
Minulla on nimittäin potentiaalinen " uhri " jo valittuna joka kaipaisi uuden värin pintaansa ;) .







Ihastuttavaa päivänjatkoa!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti