Eikö tämä koskaan lopu?
Olen minä täällä.
Kirjoittaminen vaan ollut ongelmallista ;).
Siitä tämä hiljaisuus.
Minulla ollut näitä vastoinkäymisiä jokunen.
Olkapää tulehtui ja viikkoa myöhemmin sänkyä pedatessa mökillä onnistuin saamaan vasemman käden hauiksen ruptuuran.
Olin ensimmäisen viikon kunnon lääketokkurassa jotta edes pystyin elämään kipujeni kanssa.
Käsikään ei pelittänyt.
Voin kertoa että kyllä sitä aikas avuton on vaan yhdellä kädellä.
No parempaan päin ollaan menossa.
Kipulääkkeiden annostusta olen voinut pienentää.
Kipua vielä on. Tosin nyt se käsi nousee jo melkein 90 astetta ;).
Tämän ihanan Yankee Candle tuoksukynttilän tilasin itselleni Bootsista.
Aivan ihastuttava clean cotton tuoksu.
Tänään olen pyykkiä pessyt muutaman koneellisen ja muutenkin huushollia yrittänyt hieman siistiä.
Joku kysyi minulta siitä tilkkupeitosta jota olen tekemässä, josko siitä tulee isokin.
Ei tule. Siitä tulee pikkuinen, juuri sopivan kokoinen jotta saan keittiönsohvan istuinosalle :).
Viikonloppuna käväistiin Salossa hieman ostoksilla.
Pikkumiehelle hieman uusia vaatteita sillä hän on kesän aikana venähtänyt ;).
Toivottavasti teillä ollut ihastuttava kesä.
Voikaa hyvin.
Ja kiitoksia että piipahdatte kylässä.

Tsemppihaleja ja aurinkoista heinäkuun loppua sinulle<3
VastaaPoista