lauantai 21. helmikuuta 2015







Huussia ja muuta



Ulkona harmaankalseata.
Taivaalta tippuu jotain märkää.
Tänään ei poika, koira eikä mamma oikein halua viettää paljon aikaa pihalla.
Se on sisustuslehti päivä tänään :).


Täällä mökillä ollessamme olen pikkuhiljaa laittanut mökkiä ja huussia kevätkuntoon.
Talven jäljiltä herättänyt mökkiä hiljalleen eloon.


Tänään nukuimme pitkään. Jopa yhdeksään mitä emme koko viikkona ole tehneet.
Meitä ei kova tuuli ole häirinnyt.
Hitaasti olemme lähteneet käyntiin tänä aamuna.
Takassa tuli.
Aamupala nautittiin. Pitkä sellainen.
Siskoni kanalasta kävimme hakemassa kananmunia ja keitimme aamupalalle.


Huomenna on aivan pakko lähteä kotiin kaupunkiin.
Maanantaina astuu arki taas kuvioihin.
On tarhaa, puheterapiaa, uimakoulua ja palokunnanharjoituksia.


Ja kohta alkaa mammalla paniikki iskemään.
Olen sellainen joka suunnittelee kaiken aina hyvissä ajoin.
Pikkumiehellä synttärit muutaman viikon kuluttua ja synttärit pitäisi järjestää.
Mitä kaikkea leipoa? Mitä tarjota?


APUVAA!


Moni teistä ajattelee varmaan että tuolla nyt ei taida olla kaikki inkkarit kanootissa.
En vain voi sille mitään että olen sellainen kuin olen.


Ennen meidän Lontoonreissuakin otin selvää miten päästä lentokentältä keskustaan?, Mistä ostaa liput?, Miten päästä juna-asemalta kämpille? Mistä ostaa Oyster-card jolla liikkua julkisilla yms. yms.
Olin siis hyvin valmistautunut ja kiitos kaiken tämän liikkumisemme sujui mutkitta :).



Katselimme kakkuja netistä poikien kanssa.

He ihastuivat tuohon ylemmässä kuvassa olevaan kakkuun,
Mamma taas ajatteli lähinnä tuollaista kun alemmassa kuvassa ;)
Meikäläisen taidot ei näet oikein tahdo riittää tuollaiseen kolmiuloitteisen kakun tekoon.




kuva lainattu netistä



kuva lainattu netistä




Pinterestiä selatessani huomasin että blogistani on laitettu sinne kuvia.
Ei sen puoleen löysin monesta muustakin blogista tuttuja kuvia.

Nyt kundille kuravaatteet päälle ja pihalle sateeseen.





Leppoisaa lauantaita!
























3 kommenttia:

  1. Oon ihan samanlainen etukäteen kaiken suunnitteleva immeinen ;) Tosin jos menen broidin kanssa reissuun niin broidi hoitaa stressaamisen mun puolesta :D

    VastaaPoista
  2. Täälläkin tintit laulaa ja metästä lumet sullaa...Oisko tuo sitä hyvvää ressiä, helepottaa tulevaa :)

    VastaaPoista