perjantai 30. tammikuuta 2015






Suursiivous



Hei vaan kaikille!
Aloitinkin jo eilen siivoamisen. Tosin paikoissa joita ei näe kuten roskiskaappi. Jääkaappikin sai jo eilen putsauksen.
Arvatkaapa vain onko nämä miespuoliset tässä huusollissa mitään huomanneet?!
No ei todellakaan.
Kysyin jopa heiltä että onko mitään muuttunut kyseisissä kaapeissa.
Ei.
Siis oikeesti.
Jääkaapin ymmärrän. Mutta meidän roskiskaappi, se oli niin täynnä muovikasseja että mitään muuta ei nähnyt.
Kattilakaapistakin löytyi yllätyksekseni paljon sellaista mitä en muistanut että minulla on ;).
Jo olikin aika saada kaapit käytyä läpi.







Eilen illalla ystäväni soitti ja kysyi kävisinkö hänen kanssa iltakävelyllä.
Vaikka olo oli ihan kaamea eilen päivällä, päätin lähteä mukaan. Pelkäsin tosin että tänään olisin todella kipeä.
Mutta yllätyksekseni jalkojani ei yöllä särkenyt. Ilmeisesti tuo minun uusi lääke ( parkinsonintautiin käytettävä ) auttaa . Jalkojani ei ole sen jälkeen kun aloitin lääkkeen syönnin särkenyt niin että ovat vieneet yöuneni.
Lääkkeet sen sijaan on vienyt yöunet. Mutta en tunne itseäni enään niin väsyneeksikään.
Yöllä voin olla pitkiä aikoja hereillä.








Tänään jatkan siivoamista.
Omaan tahtiin. Ei rehkien.


Kiitoksia kommenteistanne edelliseen postaukseeni.
Ja mukavaa että jaksatte vierailla blogissani.






Mukavaa perjantaita !






1 kommentti:

  1. Meillä roskiskaappi kaipaisi myös putsausta. Mies on ollut viikon työreissulla ja tätä lunta on tullut ja tulee koko ajan. Siivoukset ovat jääneet kun on ollut pakko rehkiä pihatöissä. Kinokset ovat valtavia!
    Sinulla on lämminhenkinen blogi, kiva oli vierailla:) tulehan piipahtamaan meilläkin.

    VastaaPoista