Erican Vaaleita Unelmia

Minulla oli outo tunne tänään aamulla kun pikkumies piti viedä tarhaan.
Kun saavun tarhan pihaan näen lipun puolitangossa. Miljoonaa ajatusta vilisee päässäni matkalla autolta osastolle.
Osastolle tultaessa voin aistia painavan, synkän tunnelman.
Minulle sanotaan vain huomenta. Yleensä räpätys alkaa ;).
Sanottuani hei pikkumiehelle, minulle annetaan lappu käteen. Tarhan johtaja saapuu osastolle ja lähtiessäni kohti ulko-ovea vastaani tulee sairaalapappi.
Vaikkakaan en näe lukea ilman silmälaseja pinnistin ja yritin ottaa selvää mitä lapussa luki kun kävelin autoa kohti . MITÄ?!?! Pikkumiehen tarhatäti menehyti eilen äkilliseen sairaskohtaukseen!!
Hänhän oli niin nuori. Juuri valmistunut lastentarhanopettajaksi.

Uuh.... minua ihan pelottaa miten pikkumies on tämän uutisen tänään ottanut.
Hän on NIIN herkkä ja hänellä kestää kiintyä johonkin ihmiseen, mutta kun hän on sen yhteyden saanut, tuntee hän olonsa turvalliseksi.
Alkuvuodesta hän sai uuden tarhatädin joka ei syksyllä enään ollut samassa tarhassa enään töissä.
Hän kyseli pitkään missä Lotta on eikä tuntenut oloaan mukavaksi tarhassa. Hän ei halunut aamuisin tarhaan. Syksyllä taas uusi täti johon kiintyminen kesti tovin. Vastikään hän sai tätiin yhteyden ja nyt hän on poissa.



Elämää ei pidä ottaa itsestään selvänä asiana. Koskaan ei tiedä milloin matkamme täällä päättyy.


Tästä minun synkästä postauksestani huolimatta haluan toivottaa teille kaikille mukavaa keskiviikkoa! Ja kiittää teitä kommenteistanne.