sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Sunnuntaikuulumisia

Heips kaikille! Ihanaa sunnuntaita kaikille. Toivottavasti olette latailleet akkujanne jotta jaksatte tulevalla viikolla pyörittää arkea. Minunhan piti omistaa tämä viikonloppu ei -minkään-tekemiselle.
Toisin kävi. En voinut olla maalaamatta pöytää jonka haimme kotiin kirpparilta. Innoissani kun olin niin unohdin täysin ottaa sellaisen ennen kuvan. 








Alkuperäinen suunnitelma oli maalata valkoisella. Siinä maalatesa sitten päätinkin maalata pöydänpinnan samalla harmaalla kuin se Tori.fi:stä osamani kaappi. Siinä sitten pensselillä huotoessani sain päähäni maalata tummanharmaan hyllykön samaisella vaaleanharmaalla. Mielestäni se nurkkaus oli liian tumma kun lipasto ja hylly tummanharmaita.







Pöydänpinnan pensselöin niin että sieltä loistaa hieman valkoista alta. Pöydän jalat sai hiomapaperista. Hioin sen hieman kuluneen näköisesksi. Pöydässä on iso laatikko johon saan läppärin ja kaukosäätimet piiloon.






Kuvassa näkyy lattialla yksi niistä monista matoista jotka ostimme Tokmannilta. Meillä on eteisessä, olohuoneessa ja kylpyhuoneessa samanlaiset mutta eri kokoiset.














Tälläisiä kuulumisia meiltä tänään. Iltapäivällä menemme vanhemman poikani luokse syntymäpäivä kahville. Leivoin hänen synttärikahveille gluteenittoman juustokakun. Hän ei ole ollut täytekakku ihmisiä juuri koskaan. Nyt sain herralta tilauksen väsätä kasaan juustokakun. Joten äiti teki sellaisen.


Tänään meillä ei vielä mitenkään lämmin vaikkakin aurinko paistaa. Ulkona tuulee sen verran että sai pukea ihan pitkähihaisen päälle kun aamulenkillä kävi. Eilen olikin sitten oikein kesäinen sää.






Energiaa päivääsi



Halauksin

Erica  ♡






2 kommenttia: