Minulla on silloin tällöin tapana hemmotella itseäni pienellä "lahjalla". Tai oikeasti se kai on että ostan jotain pientä kotiin jolla piristää kotia.
Ostin muutaman Green Gaten koriliinan itselleni Annival Interior nettiliikkeestä.
Ja juurihan ostin vanhan kaapin josta poistin vanhat värit ja maalasin.
Vielä on uusi olohuoneenpöytä joka pitäisi saada laitettua uuteen uskoon. Sitten on taas kotia uudistettu hieman. Muutosten ei tarvitse olla isoja. Riittää että esimerkiksi on uudet tyynynpäälliset tai huonekalu saanut uuden värin.
Olohuoneeseen, eteiseen ja kylpyhuoneeseen ostimme uudet juuttimatot Tokmannilta jokin aika sitten. Juuttimatto joka aikaisemmin oli olohuoneessa on saanut muuttaa keittiönpöydän alle.
Tori.fi:stä ostamani kaapin kanssa työskentely otti todella kovalle minun kropalleni. Koko hela kroppa on särkenyt pahasti siitä lähtien kun aloitin sen kanssa työskentelemään. Noin viikko sitten.
Hermosäryt yltyneet. Mutta tälläistä tämä minun elämäni on. Jos en tee mitään, kivut yltyy. Jos taas teen jotain , kivut ja säryt yltyy. Mutta koska tiedän millaista tämä elämäni on niin tiedän mitä tuleman pitää kun jotakin teen. Toiset saavat lihassärkyä punttisalin jälkeen, minä saan jo imuroinnista.
Voimia loppuviikkoosi!
Halauksin
Erica ♡
Ihana jo vakovuokkoja. Täällä ei niitä vielä näy..:)
VastaaPoistaMinä poimiin ensimmäisen vakovuokkokimpun jo viikkoa ennen pääsiäistä. Meilläpäin tahtoo valkovuokot olla kukintansa kukkinut äitienpäiväksi.
Poista