Maanantai mietteitä
Toivottavasti teillä ihana pääsiäispyhä takanapäin.
Viikonlopun aikana olemme ulkoilleet, käyneet leikkipuistoissa leikkimässä. Olemme nauttineet jäätelöstä ihanassa auringonpaisteessa.Kevät, mikä ihana vuodenaika. Luonto herää eloon pitkän talven jälkeen.
Näissä kuvissa näette hieman tuota tuunaamaani kaappia. Tarkoitus oli alunperin maalata kaappi valkoiseksi mutta kaappi imi itseensä todella paljon maalia joten päätin siinä maalatessani etsiä käsiini vaalean harmaan maalipurkin. Yläpinnan käsittelin vahalla. Siihen jätin hieman aikaisempia maalikerroksia esille kertomaan kaapin tarinan.
Parvekkeen olen siivonnut kesäkuntoon ja parvekelaatikot ja kukkaruukut laittanut jo valmiiksi kesäkukkia varten. Orvokkeja olen itseasiassa jo parvekkelle istuttanut. Suunnittelen mitä kukkia sitä laittaisi laatikkoihin ja ruukkuihin. Tänä kesänä voi olla että emme pääse mökkeilemään. Se kaikki riippuu siitä saako veljeni mökin myytyä. Kyllä tuntuu aika oudolta ajatus olla kaupungissa kesä kun on kymmenen vuoden ajan kaikki lomat j apyhät mökkeillyt. No voihan olla että mökki ei heti mene kaupaksi. Eihän sitä tiedä. Mökki kun sijaitsee metsässä. Ei meren eikä järven rannalla.
Uuden mökin rakentamista suunnittelee veljeni lähemmäksi rantaa. Se toteutuu vain ja ainoastaan jos tämä olemassa oleva mökki menee kaupaksi.
Voimia uuteen viikkoosi!
Halauksin
Erica 💜
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti