torstai 1. maaliskuuta 2018





Tuuletusta ja tyhjennystä




Eilen päätin heittää kaikki
petivaatteemme ulos pakkaseen
tuulettumaan.
Petauspatjoja myöden lensi kaikki ulos
muutamaksi tunniksi.
Puhtaat petivaatteet
tuulettuneisiin peittoihin.
Makkarit tuuletettiin.
Voin kertoa että
kyllä oli ihana kömpiä
raikkaiden petivatteiden väliin raikkaaseen
makuuhuoneeseen.
Kyllä sai petipunkit kyytiä.


Täällä taistellaan edelleen
flunssan kanssa.
Mutta eiköhän se ennemmin tai myöhemmin
selätetä.





Olen sellainen ihminen jolla on
hyvin vaikea olla
tekemättä yhtään
mitään kipeänäkään.




Meillä on iso vaatekomero
joka oli kuin pommituksen jäljiltä.
Alkoi ahdistamaan kun sieltä
kerta kaikkiaan ei löytänyt mitään
ja pahimmassa tapauksessa 
tavaraa tippui niskaan.
Niinpä tämä tyttö otti ja kääri hihat, tyhjensi
vaatekomeron ja kävi läpi
KAIKEN!
Tavaraa meni kierrätykseen ja kirpparille.
Nyt on ihanan helpottunut olo jotenkin
kun kaappi siivottu ja siellä järjestys.





Kaiken tämän jälkeen voin kertoa että
meikäläisen kroppa on hieman kipeä.

Tänään pysyttelenkin sitten näiden minun käsitöitteni parissa.
Polvenkorkuisia sukkia pukkaa sekä
torkkupeitto jonka
kutomisen aloitin jo vuosi sitten
mutta se jotenkin vaan tympii kun yhtä väriä ja nurjaa ja oikeata.
No onhan minulla sitä jo noin 150 cm pituutta  
kertynyt että enhän minä
 sitä täysin ole heitteille jättänyt.
Hiljaa hyvä tulee.
Eihän Roomaakaan rakennettu päivässä.


Oikein ihanaa loppuviikkoa kaikille
teille jotka eksytte tänne blogiini.




Halauksin


Erica





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti