keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pieni elonmerkki



 Hei kaikille!


Edellisestä päivityksestäni onkin kulunut jo jonkin aikaa.

Kaikkea mahdollista on tässä ajassa tapahtunut.

Niin hyvää kuin vähemmän hyvää.

Marraskuussa aloitin työkokeilun onnesta soikeana. Urheasti sen kolme kuukautta taistelin kipujeni kanssa 4 tuntia päivässä tehden käännöshommia. Valitettavasti minun vasemman käden hermosärky oli niin sietämätöntä että en kyennyt edes neljää tuntia päivässä tekemään ilman satoja pausseja.

Tammikuussa selvisi magneettiröntgenissä syy kipuihin, tunnottomuuteen ja puutumisiin. Minulta löytyi surkastunut välilevy ja luupiikki joka nakerteli hermrojuurta kaularangassani.

Onnekseni kuuden kuukauden leikkausjono lyheni neljällä kuukaudella ja minut leikattiin viime viikolla Ortonissa Helsingissä. Nyt minulla on ihka uusi välilevy ( proteesi ) joka ansiosta minun kivut ja säryt helpottuneet. Vielä kärsin niska-/hartiasäryistä leikkauksen jälkeen mutta se kuulkaa on pientä verrattuna niihin lamaannuttaviin särkyihin joista kärsin puolen vuoden ajan.




Nyt minulla yksi vaiva vähemmän.
Tammikuussa laitoin myöskin kuntoutustuki hakemuksen vuoden loppuun asti mutta sitä päätöstä vielä odottelen.




Tuosta kaularankavaivastani olisin ehkä aikaisemmin päässyt jos joku lääkäri jo vuonna 2011 olisi minulle maininnut että magneettikuvissa näkyy selvästi että kaularangassani on hermojuuri puristuksissa ja myöskin tehnyt asialle jotain.
Nyt tämä vaiva pääsi pahenemaan niin että nikamat hinkanneet toisiaan vasten irroittaen palasia jotka
painoi sitten kunnolla kuudetta hermojuurtani.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan miten käy seuraavan välikön kanssa kaularangassa sillä radiologin lausunnossa lukee että myös välissä c6-7 näkyy hermojuuren olevan puristuksissa.
Tälle ei tällä kertaa mitään tehty.




Nyt olen vielä viisi viikkoa toipilaana.
Vaikeata muistaa että ei saa nostella mitään, tehdä äkkiliikkeitä, käännellä päätä liian rajusti jne jne.

Pääsiäiseksi olisin halunut mökille mutta aviomieheni kielsi minulta mökkeilyn.






Mukavaa iltaa kaikille!




Halauksin Erica








2 kommenttia:

  1. Ihanaa,etta sait helpotusta kipuihisi.Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla sinusta:)
    Onpa huippua, että olet saanut vihdoinkin apua kipuihisi. Nyt rauhaisaa toipumista, kyllä sä vielä sinne mökillekin ehdit.
    Noi jonotus ajat operaatioihin ja tutkimuksiin tuntuu olevan monessa kaupungissa todella pitkiä, liian pitkiä. Ihmisistä tehdään fyysisten kipujen lisäksi vielä psyykisesti sairaita, kun joutuvat odottamaan pääsyä hoitoon. Tuntuu, ettei hoitohenkilökunta käsitä millaista henkistä rasitusta nuo pitkät odotus ajat luovat ihmisille.
    Hienoa siis, että oma odotusaikasi on lyhentynyt huimasti ja pääset nyt nauttimaan tulevasta kesästä. Sen sijaan, että joutuisit vielä odottamaan operaatioon pääsyä.
    Aurinkoisia päiviä.

    VastaaPoista