sunnuntai 1. helmikuuta 2015







Ihana Sunnuntai



Minä sain tänään nukkua hieman pidempään.
Ihanaa.
Kotitekoisia sämpylöitä, itsetehtyä müesliä ja maustamatonta jugurttia kera aamukahvin.
Itsekseni istuin ruokapöydän äärellä nauttien aamupalasta samalla lueskellen sisustuslehtiä.









Kevättä kohti mennään. Onhan nyt jo helmikuu.
Kevättä kohden mentäessä alkaa tekemään mieli uudistaa kotia.
Saas nähdä mitä sitä keksii.
Muuta kuin että olohuoneeseen tulee ruokapöytä.













Valitan noita huonoja kuvanlaatuja. En ole mikään ammattikuvaaja enkä pidä kuvaamisesta salaman kanssa.
Ja käytössähän minulla ei ole mikään järjestelmäkamera.

Olohuoneessa vallitsee harmaa ja valkoinen värimaailma. Keväämmällä lisään sinne hieman vaaleanpunaista noiden värien lisäksi.








Kuvassa näkyvän pöydänkin olen maalannut Vintagepaintillä. Voitinhan minä 20 erisävyistä maalipurkkia Jeanne d`Arc livingistä. En ole kaikkia värejä vielä käyttänyt ;). 10 eri sävyä vielä käyttämättä. Hih!



Tällä hetkellä on taase sellainen fiilis että jaksaa tehdä näitä postauksa.
Tosin ruotsinkielinen blogini on jäänyt hieman tuuliajolle.
Pitäisi kai ryhdistäytyä ja tehdä niitä postauksia sinne kanssa. Ehkä.





Toivottavasti teillä on ollut ihanan rentouttava viikonloppu.



Ja kiitoksia teille ihanille kommenteistanne edelliseen postaukseeni.
Niitä on aina mukava lueskella.





Aurinkoa päivääsi!










1 kommentti:

  1. Kiva kun sait leppoisan ja rauhallisen aamun <3 Ihana katsella noita maalauksiasi, hyvin värit sopivat teille. Siellä on niin kaunista <3

    VastaaPoista