Marjoja poimittu pakkaseen talven varaksi.
Tänä vuonna taitaa olla oikein vadelmavuosi. Muutamia litroja jaksoin poimia kahden pienen herran kanssa ;).
Kotona olen käynyt läpi sisustusta. Laittanut Facebookiin myyntiin. Ovat menneet yhtä nopeasti kun olen tuotteet sinne laitellut myyntiin :).
Olen tällä hetkellä kuin hukassa sisustuksen suhteen. Hieman sellainen olo että haluaisin uudistaa sisustusta mutta sitten taas toisaalta.........
Jaa no, olen nyt ainakin tyhjennellyt kaappeja ja hyllyjä. Nyt on sitten ainakin aihetta ostella uutta, eikö?!?!
Tämä ihastuttava ruosteinen mitta sai tulla mukaan kotiin maalta |
Valkoinen, harmaa ja ripaus mustaa ja vaaleansinistä on ne värit jotka hallitsevat meillä. Makkarissa valkoisen lisäksi beige ja tekstiileillä sitten mielen mukaan lisää väriä.
Meillä pitkän kesäloman takia ollut hieman vaikeuksia opetella arkeen. Olen jo yrittänyt ( painopiste sanassa yrittänyt ) siirtyä " normaaleihin " rutiineihin pikku herran kanssa. Helppoa se ei ole ollut, mutta eiköhän se siitä ;).
Nautitaan loppukesästä oli sää mikä oli.
Ihastuttavaa elokuun alkua. Otetaan lähestyvä syksy avosylin vastaan.
Ihanaa elokuuta, myös sinulle Erica!
VastaaPoistaMillä FB-sivulla myyt vanhaa tavaraa? Pitäisi nimittäin itsekin tyhjennellä kaappeja...
VastaaPoistaAurinkoista elokuuta!
Pryltorget ostaa/myy, Pryltorget heminredning
Poistasitten löytyy sellainen ryhmä kun Sisustushullujen löytölaari https://www.facebook.com/groups/181752848620901/
Sisustuskirppis https://www.facebook.com/groups/215699625153604/
Kiitos!
PoistaMeillä jatkuu ens viikolla normaali arki, kun mies palaa pitkän kesäloman jälkeen töihin. Saas nähä, miten sitä oikein pärjää kolmen pienen kanssa. Onneks on tämä ihana blogimaailma, jossa voi välillä käydä tyhjentämässä ajatuksia :)
VastaaPoistaTäälläkin aletaan pikku hiljaa siirtyä arkeen ja kohti syksyn puuhia, mutta onneksi saamme kevyen aloituksen. Kesän jälkeen sitä kummasti alkaa kaivata kotiin muutoksia, jännää.
VastaaPoistaKun kävelin Tammisaaressa ja ihastelin auton ikkunoista ihania taloja, mietin monta kertaa, että missähän Erica asuu...jotenkin olin aivan varma, että kaunis kotisi on joku niistä ihanista puutaloista lähellä leirintäaluetta :)
Ihanaa viikonloppua <3
Samaa täälläkin puuhaillaan. Kyllä se loppukesä tuo vaan joka vuosi tämän uusiutumisen mukanaan. Kuten tekee myös vuodenvaihde. Tavarat vaihtaa paikkaansa ja jotakin kummaa tapahtuu aina. Mutta toisaalta, sepäs se taitaa olla tän sisustusmanian suola ;)
VastaaPoista