Vaikka tavallaan kroppa sano että lepää, tartuin hiomapaperiin vietyäni pikku miehen tarhaan.
Kuten jo niin monta kertaa olen teille kertonut, ei meillä tapahdu kotona mitään ellen minä itse tee niitä asioita. Tämä alkaa, tai siis on alkanut jo ajat sitten, pännimään ja pahasti. Jos yritän asioista keksustella isännä kanssa, hän käy vastahyökkäykseen kesken minun lauseeni. Hänen kanssaan ei vaan voi keskustella. En tiedä jaksaisinko kovin pitkään tälläistä touhua edes terveenä katsella, jossa vain toisen osapuolen hartioille kaatuu kaikki. Ja nyt kun en ole terve, tämä kaikki vain masentaa entistä enemmän.
Tuossa kuvassa minulla vielä nuo jäätapit roikkuu. Ei hän niitäkään vielä ole saanut alas otettua. Kait nuo tuossa koko kesän roikkuu valmiina ensi talvea varten.
Minkäänlaista tukea tai arvostusta et saa osaksesi. Sinua pidetään itsestäänselvänä asiana. Vaikka kuinka pyytää apua, sitä ei saa. En saanut mitään apua edes silloin kun minulla oli peukalo kipsattuna!! Sohvalla vaan pötkötellään läppäri tai TABi sylissä ja huudetaan " milloin ajattelit ruokaa laittaa?".
Kuinka monta vuotta on odotettava että ihminen muuttuu? Siis sillä tavalla että osallistuu kotiaskareisiin tai perheen menojen maksamiseen, että suhde olisi tasa-arvoinen ?! Reilut kolme vuotta olen kaiken tämän kanssa taistellut ja sairaudet siihen päälle. Ei ihme että ihminen sairastuu entistä enemmän.
Anteeksi kauheasti kamalasti kun taas tuli tälläinen valitus-postaus.
Tuntui vain siltä että nyt on pakko purkaa paineita jotta ne eivät kasaantuisi sisälleni aiheuttaen lisää tuskaa.
Valituksistani huolimatta haluan toivottaa teille kaikille
Ihastuttavan tuulista päivää!!
Pitäkäähän huolta itsestänne <3
Hei vain ja voimia.Kyllä se valitettavasti usein on niin että toista ei saa muutettua,ainakaan mieleisekseen.Itse olen kuitenkin huomannut että nätti puhe auttaa paremmin,eikä pyytele silloin kun toinen on väsynyt tai tulee juuri kotiin.Olen ollut 20v naimisissa ja muuttanut tietoisesti itseäni,en tiuski enkä komentele,enkä varsinkaan nalkuta,meillä menee nyt mukavasti ja toinenkin tekee kun pyytää.En myöskään enää sano "taaskaan et ole tehnyt tuota".Me kaikki ollaan erillaisia ja varsinkaan sisustusjutut eivät kiinnosta kaikkia miehiä,joten pitävät niitä ehkä pikkasen tarpeettomina juttuina...siinäkin olen muuttanut itseäni,tämä on meidän kaikkien koti ja jokaisella on oikeus elellä ja oleilla niin ettei yksi aina ole nipottamassa...tällaisia mietteitä.T:teija
VastaaPoistaHei! Vanha totuushan on, että toista ei voi muuttaa, sen olen itsekkin oppinut kantapään kautta. Tuo sinun kirjoitus tuntui jotenkin niin tutulta. Meillä sitä kesti 17 vuotta ja sitten repäisin itseni irti ja lähdin. Itselläni oli myös sairauksia, jotka "parani" lähtöni jälkeen, heitin astmalääkkeet nurkkaan ja fibromyalgia oireet hävisi. Tällä hetkellä voin ihan hyvin , uusia sairauksia on tullut, mutta ne ovat hallinnassa. Liitosta lähtemistä en suosittele, mutta mieti kauanko jaksat. Valituspostaus on toisinaan ihan hyvä, että saat purkaa tunteitasi jollekin. Voimia sinulle ja jaksamista. Terv Vuokko
VastaaPoistaJaksamishaleja sinne :)
VastaaPoistaAika paljon omiakin tuntoja pystyin lukemaan postauksestasi. Meillä sisustushommat vaan on mun juttuja, terassia sentäs yhdessä suunnitellaan ja talouden kustannukset menee kyllä tasan tai jopa enemmän isännän lompakosta paksumman lompakon vuoksi. Kaupassa meillä melkein enemmän isäntä käy, mutta muuten kotihommat on enemmän mun harteilla. 20 vuotta yhdessäoloa ja jotain kriisinpoikasta näköjään kuuluu tähän vaiheeseen meillä.
VastaaPoistaJaksamista ja voimia!
Voi että,kuulostaa osittain aika tutulta ja ikävältä:( Varsinkin tuo että mikään ei toteudu ellet itse tee...Ja kun yrittää pyytää apua niin ensin vastustellaan ja sitten on riitaa asiasta ja sitten vasta tapahtuu kamalan nirinän seurauksena. Turhauttavaa ja lähtöä olen minäkin miettinyt sata kertaa...
VastaaPoistaYllä olevat kommentit aika tyhjentävästi jo sanoivatkin minunkin ajatukset.
VastaaPoistaTeillä varmasti korostuu sekin, että sinä olet päivät kotona ja katselet niitä samoja seiniä kaiket päivät.
Marttyyriksi ei kannata ruveta, ehkä miehesi eivaan osaa ilmaista tyytyväisyyttään?
Ja hei, edellisessä postauksessa juuri hän oli sinulle hyllyn porannut :-)
Oletteko miettineet jotain ulkopuolista apua? Pariterapiaa?
Jaksamista sinulle!
VastaaPoistaKuulostaa kyllä yllättävän tutulta! Itse touhuaa päivät pitkät, eikä ehdi edes istahtaa ja toinen voi loikoilla sohvalla ja ottaa vaikka kolmet päiväunet yhden päivän aikana. Sen olen kyllä todennut, ettei toiselta vaan voi odottaa muutosta, olen yrittänyt muuttaa lähinnä itseäni ja sulkea vaan korvat ja olla minäkin tekemättä välillä mitään. Pakkohan se toisen on jossain vaiheessa teinienkin kiukkuamiseen reagoida ( vai onko?)! Ja kotityötkin odottaa ja levällään olevia kamoja en aina enää edes huomaa. Yleistä tämä tuntuu olevan, samaa kuuluu sieltä täältä tuttujen suusta.
VastaaPoistaVoi täältä lähtee myös oitis vertaistukea ainakin sylillinen <3
VastaaPoistaMä oon sitä mieltä että se pötköttely ja soffailu tietsikan tai tv:n äärellä VAIN kuuluu miehille :S!Miten sitä voi sulkea silmät kaikelta kaaokselta ja tekemättömiltä töiltä :O???Se on vain niin uskomatonta!!!Meillä kuultu "Älä ny ressaa!" - lauseen pitäis jotenki auttaa,sen sijaan että ite tarttis tarttua toimeen :/.Ja se,että on lasten kanssa kotona päivät pitkät EI tarkota laiskottelua,PÄINVASTOIN kyllä se työvuoro kestää ihan sen 24/7!!!!Ja millon siitä on lepopäivä???
Meillä mies kyllä (useimmiten) sitte tarttuu toimeen,ku oikein ruikuttaa ja pyytää,toki välillä ihan itsenäisestikki töitä alottaa,mutta ku aina ei ite jaksais olla se käskyttäjä ja kaiken liikkeelle paneva voima,plääh :/!
Tsemppiä ja jaksamista <3
Niin tuttua juttua. Itse lähdin loppujenlopuksi ja nyt saan katsella ja sisustella mieleni mukaan ja pyytää vaikka veljiään avuksi jos isompaa remppaa teen. Mutta miehet ei muutu, itse voi opetella muuttumaan? Pitkää pinnaa ja hermoja todella tarvitaan, mutta kukin itse sitten päättää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voimahalit sulle<3
VastaaPoistaMinun tarvitsee sitten tuoda vähän erilainen näkökanta tähän juttuun. Kyllä mieskin voi ja pystyy muuttumaan, jos on tarpeeksi halua. Miksi naisen täytyisi aina olla se uhrautuja parisuhteessa? Oma mieheni ryhdistäytyi monella saralla, myös kotitöiden suhteen, kun sanoin, että perhe-elämämme on yhteinen projekti ja jos ei kiinnosta, tuossa on ulko-ovi. Olemme vakka ja kansi, jonka päällä istuvat 3 lastamme. Meillä on hyvä, hauska ja tasavertainen avioliitto. Toki meilläkin omat pikkumurheemme ovat, mutta niitähän nyt on kaikilla. Huonossa parisuhteessa, jossa toinen on "ottavana" osapuolena lähes kaikessa, on jotain pielessä. Silloin kannattaa miettiä sydämellä ja järjellä, vieläkö suhteen voi pelastaa vai onko aika lähteä. Liian kauan ei kannata vetkutella, sillä sen pahemmaksi se muuttuu ainakin henkisellä tasolla. Olen myös huonon suhteen läpikäynyt ja vieläkin joskus kadun, miksen lähtenyt aiemmmin. Tsemppiä sinulle. Terv. Jaana
VastaaPoistaTervehdys Erica pitkästä aikaa!
VastaaPoistaIte painiskelen myös noitten samojen asioitten äärellä jo kuudetta vuotta. Miestä ei vaan kiinnosta auttaa minua kotitöissä yhtään. Roskat vie, jos pyydän, imuroi pitkin hampain, jos pyydän, mutta siinäpä ne sitten olikin. Ite olen edelleen suurimman osan aikaa melko kipeä, enkä miekään mitään juurikaa tukea saa mieheltä.
Mie oon kans aika väsynyt ja masentunut tähän tilanteeseen ja viimesen vuoden ajan melko aktiivisesti aatellut, että muuttaisin takaisin kotiseudulleni. Kuitenkin se lähteminen tuntuu niin vaikealta, kun on näihin seutuihin ja ihmisiin kiintynyt.
Hei, kuule, voinko kirjoittaa sulle emailia, tuntuu että vertaistuki saattaisi auttaa?! Ainakin olisi joku jolle voisi mielin määrin valittaa asiasta :)
T. Mari
Hei Mari!
PoistaLaita vaan ihmeessä mailia tulemaan jos siltä tuntuu :)
Hienoa :) Laittelen viimeistään huomenissa. Nyt kutsuu tiskivuori, sitten pitäisi suunnitella ylioppilaalle korttia ja tottakai vähän sisustuksiakin ;)
PoistaVOi sä oot niin taitava! Mielettömän kauniita ideoita ja inspiraatiota saan sinun blogista! (: Esim. noi verhot ja toi IHAN SAIRAAN IHANA ruukku tossa ikkunassa, sulla on silmää!
VastaaPoistaToivon sulle kovasti voimia ja paranemista sairauden kans, jos puhut fibromyalgiasta, niin tuttavapiirissäni tätä sairastava on ihan päässyt tasapainoon sairauden kans. Ja voimia myös parisuhde-tilanteeseen, kovasti toivon että saatte asiat järjestykseen!