lauantai 21. huhtikuuta 2012

Hei vaan teille kaikille blogivierailijoilleni! Millainenkohan päivä tästä tulee?! Sadettako niin kuin eilen vai auringonpaistetta?
Kyllä oli eilen jännittävä ilta eilen  kun katsottiin TVOF:ia. Mikolle päätettiin jo muutama viikko sitten että järjestetään juhlat T:saaren torilla ja nyt taisi juhlat saada ihan eri meiningin kun herra voitti koko kisan.
Keskiviikkona mennään koko perheen voimin Mikkoa katsomaan ja kuuntelemaan. 
Sain eilen pakettini Villa31:stä, joka sisälsi mm. kuvassa näkyvän porsliinisen leikkuulaudan,pienen vispikulhon IB Laursenilta jaa muutamia IB L:n muffinsivuokia. Aivan ihastuttavia tuotteita IB Laursenilla.



Olen ihastunut niihin ;) Tuo alla oleva kynttilänjalka on samaa merkkiä. Suloinen.


 

Tänään olisi sitten taas tarkoitus hieman huitoa mopilla. Ennen sitä tosin tuon imurin kanssa taistelua ;)
Vettä tullut ja piha ihanan kurainen. Sitä kuraa löytyy tosin myös meillä sisällä jostain kumman syystä.

Minulla alkaa olemaan jo 40 isoäidinneliötä.....vieläkään en tiedä mitä tehdä niistä ;). Ehkä sitä tekisi pienen torkkupeiton?!? Vai onkohan se liian monimutkaista minulle?

Nyt sitten taas maalle koluamaan vinttiä. Jospa löytäisin taas jotakin kotiin tuotavaa ;) . Eihän sitä koskaan tiedä mitä löytää vintiltä jonne on kasattu tavaroita jo ennen sotaa.
Ompelukoneen tuunauskin olisi tiedossa. Siis vanhan Husqvarnan :)

Oikein mukavaa lauantaita kaikille.





7 kommenttia:

  1. Hyvä määrä isoäidinneliöitä koossa jo! Eiköhän noista saa jo vaikka mitä! :)

    Ja olen samaa mieltä, söpöjä tuotteita IB Laursenilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma on se että en osaa väsätä niistä mitään. Puuttuu tarvittavat taidot ;)

      Poista
  2. Nuo vinttiseikkailut kuulostavat niin hauskoilta - mitä tahansa aarteita saattaa löytyä. Ihanaa, että tuollaisia aarrevinttejä on olemassa ♥
    Onnitteluja ja terkkuja vaan Mikollekin :) :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä vintissä niin paljon kaikkea että joudun jatkamaan hommia toisen kerran. Löytyi kaikkea kivaa :)
      Mikolle lähtee terkut keskiviikkona ;) kun tavataan torilla

      Poista
  3. Kivoja tuotteita olet loytanyt!
    Mikko oli mun suosikki jo ihan alusta asti.

    Mukavaa viikonloppua!
    Tibs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko on ihanan symppis kundi jonka olen jo muutaman vuoden tuntenut (15 v)
      Paljon on hän kehittynyt siitä kun hän laulamisensa aloitti.
      Oikein mukavaa viikonloppua

      Poista
  4. No täällä taas :)
    Oletko mahtanut huomata, että meidän molempien blogit pääsivät usalaisen "Knick of Time" blogin postauksen esittelyyn !!!!! Blogin pitäjä on ottanut muutaman ihanan kuvan "Vintage interior blogs" jäsenien joukosta - ja me kaksi mukana!!! Hih, mahtaako tulla katsojiin jenkkiryntäys :) Onnitteluhalein♥ Ulla

    VastaaPoista