keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Flunssaa pukkaa

Pojat auttoivat jo eilen tyhjentämään eteisen/keittiön.
Nyt minulla kenkäteline, ruokapöytä ja keittiösaareke keskellä olohuonetta.No eiväthän ne siihen jää loputtomiin vaan siirtyvät omille paikoillen kunhan lattiat kuivuneet :)
Heti kun kaikki herrat ovat poistuneet kotoa aloitan lattioiden imuroinnin, pesun ja lopuksi vahaamisen.
Sen jälkeen heittäydyn pitkäkseni sillä alkanut tuntumaan siltä kun tuo kevätflunssa on vihdoin tavoittamassa myös minut :(. Ei minulla nyt olisi aikaa sairastella yhtään enempää.


Nappasin kaupasta kaksi kimppua valkoisia tulppaaneja mukaani.




Tämän ihastuttavan sisustuslehden otan mukaani kun heittäydyn pitkäkseni odottamaan lattioiden kuivumista.


Torstaina avokki lupautui maalikauppaan kanssani. Meillä on sellainen työnjako täällä kotona että isäntä katsoo että kaikki tarvittavat tulee ostettua ja emäntä sitten tekee hommat.

Täällä minä joka päivä hyökkään posteljoonin kimppuun nähdäkseni joko se minun aika käsikirurgille jo tulisi ;). Kolme viikkoa liukastumisestani kulunut. Viime yönä heräsin sietämättömään kipuun peukalossa. Alan jo itse epäilemään että kaikki ei ole ihan kohdallaan siinä. Olenhan minä aika kovalla kipulääkityksellä muiden vaivojeni takia ja silti tuo kipu pääsee läpi. Ja eihän tuo pelitä ihan normaalisti :(. Päivä kerrallaan. Kohta tuo posteljooni parka tekee minusta poliisille ilmoituksen ;). Hihii......
 Pitäisiköhän laittaa " täällä vartioin minä"- kyltti postilaatikolle :)

Meillä pääsiäinen menee kotona oleilun merkeissä. Mitään traditioita ei ole. Äitini luona käväistään kaffella ja syömässä pashaa. Emme ole ortodoxeja mutta tuo perinne meillä lapsuudenkodissani oli . Oppikohan äiti pashan valmistamisen Iisalmessa asuessamme 70-luvun alussa ja siitä lähtien kulkenut mukana. Pitäisiköhän minun opetella valmistamaan pashaa?!

Nyt konttaamaan lattialle :)

Aurinkoista keskiviikkoa!


5 kommenttia:

  1. Upeita kuvia. Oikein mukavaa siivouspäivää ja ihania lepohetkiä lehden parissa. Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  2. Flunssaa on näköjään liikenteessä muuallakin, meillä lapset ovat olleet sen kourissa :(
    Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  3. Älä nyt hyvä ihminen pääsiäiseksi sairastu! Mullakin vähän ollut kihinää hielussa ja kurkussa, mutta toistaiseksi olen saanut pidettyä pöpöt loitolla. Taistele-taistele!

    VastaaPoista
  4. Minäkin pelkään flunssaa, kun väsyttää niin mahottomasti. Minulta on kyllä jäänyt noin massiiviset siivoukset kokonaan tekemättä, no tulee kai se pääsiäinen silti :)

    Mutta valkoisia tulppaaneja pitää kyllä pääsiäiseksi saada ja tuore sisustuslehtikin kuulostaisi aika hyvältä ajan vietteeltä :)

    VastaaPoista
  5. Opettele ihmeessä se pashan teko, myöhemmin tulee vääjäämättä aika jolloin ei ehkä ole enää paikkaa johon mennä pääsiäisenä pashalle ja silloin uskon että olisit iloinen osatessasi sitä itse tehdä ja näin kunnioittaa rakkaan ihmisen muistoa ja jatkaa perinteitä! =)

    VastaaPoista