torstai 6. syyskuuta 2012

Uusi recepti kokeilussa

Heipä hei kaikille!

Tiedättekö tunteen kun yks´kaks´tekee mieli jotain hyvää?! Minulle iski sellainen eilen.
Tietokoneelle ja "kuukelittamaan" vähäsen. Kohdalleni osui recepti jota en ole aikaisemmin kokeillut.
Oikeasti kyseessä omenakakku mutta minä käytin vadelmaa ja karhunmarjoja.



Ja täytyypi myöntää että hyvää oli.

Kuinka se sitten valmistetaan? No aloita laittamalla uuni lämpiämään 200 asteeseen ;)

3 munaa
3,5 dl sokeria
100 gr voita tai margariinia
1,5 dl maitoa
4,5 dl jauhoja
2,5 tl leivinjauhoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sulata voi ja lorauta joukkoon maito, anna kiehahtaa.
Kaada kuuma seos muna/sokeriseokseen. Kääntele varovasti.
Jauhot ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään jonka jälkeen se sekoitetaan taikinan joukkoon.

Kaada kakkutaikina voideltuun vuokaan. Minä käytin vuokaa joka on n.30 x jotain (sorry en muista mittoja) ja leivinpaperia.
Ripottele marjat päälle. Jos teet omenakakkua siihen menee noin 4-5 isoa omenaa jotka viipaloidaan ja sekotetaan sokeri/kaneliseokseen ja ladotaan sitten taikinan päälle.
Uuniin 30:ksi minuutiksi. Anna jäähtyä ja leikkaa sitten paloihin.

Ja ei kun nauttimaan :)

Kiitoksia paljon kaikista kommenteista! Joskus olen huono kommentoimaan niitä. Mutta parantelen tapojani. Anteeksi.

Voikaa hyvin.

Halauksin,



8 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää tuo piirakka, kuinka paljon oli lämpötila,missä paistoit? Ajattelin kokeilla omena-versiota.Terv Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Minun huomioni kiinnittyi noihin karhunmarjoihin. Meillä kasvaa mökin rannassa marjoja jotja tekevät sellaista "köynnöstä" ja tuttu sanoi että ne ovat björnbär. En ole uskaltanut niitä syötäväksi poimia kun en ole varma ovatko syötäviä. Oletko itse poiminut ne ja miltä se itse "pensas" näyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Björnbärsbusken on köynnösmäinen. Sain marjat tädiltäni jonka pihassa kasvaa mieletön puska/köynnös. Marjat avat vadelmia mutta ovat tumman tummia.Melkeinpä mustia.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! Tuo on niin kätevää, kun voi täytettä vaihtaa vuodenajan mukaan!

    VastaaPoista
  4. Oi että, mistähän saiskin karhunvatukoita?! Nam! Aivan ihanan kuuloinen ja näköinen piirakka. Pitää vissiin alkaa tehdä omppupiirakkaa... :D

    VastaaPoista
  5. Onpa herkun näköistä! Ja varmaan makuistakin!
    Mulla on aika usein herkku-nälkä...

    Kivaa loppu viikkoa!
    -k-

    VastaaPoista