torstai 9. toukokuuta 2019

Lämpö



Lämpö teki paluun ainakin meille tänne etelään. Parvekkeella ollut ihana istuskella kahvikupposen ja sisustuslehtien kanssa. Kuunnella linnunlaulua joka tällä hetkellä on aikamoista lauleskelua.
Keskiviikkona aloittamani projektin pikku-ukon huoneen siivouksen kerkesin saamaan valmiiksi ennen kuin puhelin soi, Pojan opettaja soitti ja kertoi että meidän ukko oli kaverinsa kanssa juosseet yhteen niin että meidän ukko sai hampaat huulesta lävitte. Poika oli ilmoittanut että haluaa kotiin kun suusta vuotaa verta ja huuli sekä suu särkee. Ei auttanut muu kuin pukea vaatteet päällensä ja lähteä matkaan kohti koulua ja hakea kundi kotiin. Hammaslääkäri oli ohjeistanut että viikon pitäisi nyt syödä pehmeitä ruokia. Ei sitten muu auta kun laittaa pehmeitä ruokia. Mitä lien ne sitten on. Tuli pienehkö tenkkapå.
No mutta enköhän minä jotain osaa loihtia kasaan. Pojan ehdotus oli viikon jätski dietillä.





Tänään sitten muu asunto joutuu pölyhuiskan alle. Ajattelin hyvissä ajoin tehdä viikonloppusiivoukseni jotta viikonloppuna sitten voi huilata hieman. Mitään suunnitlemia ei ole viikonlopuksi kun isäntäkin töissä.
Jotain pitäisi kuulema leipoa sanoi pienimies. Joka todellakaan ei ole pieni enään. Kohta on kundi jo saavuttanut äipän pituuden.














Nautinnollista loppuviikkoa
 ja alkavaa viikonloppua ♡



Halauksin

Erica  ♡





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti