perjantai 17. huhtikuuta 2015







Kutsumaton vieras



Minullepa tuli maanantaina kutsumaton vieras nimeltä Yrjö kylään.
Olin vienyt pikkumiehen tarhaan jonka jälkeen jäin puuhastelemaan pihalle.
Nautin kupposesta kahvia pienessä mökissäni.
Menin sisälle ja join lasillisen vettä.
Yllättäen alkoi vatsaasta nipistämään.
Ei kun vessaan tuijottamaan pyttyyn.

Just just.

Emäntä sitten sairastui vatsatautiin. 
Onneksi vanhempi poikani on päivisin kotona joten hän sai hoitaa pikkuveikan tarhasta.
Seuraavana päivänä hän vei pojan hammashoitajalle ja sieltä tarhaan sekä haki hänet kotiin.
Kävi kaupassa, laittoi ruokaa, ulkoilutti koiran.
Vanhempi poikani siis hoiti meidän arkiset askareet muutaman päivän.
Kiitoksia hänelle siitä.









Pikku mies tuli keskiviikkona kotiin palokunnan harjoituksista ja tutkaili hellan vierustaa.
Minulla puulaatikossa hellan vieressä öljyt, balsamicot yms.
Herra tokasi tovin tutkailtua että " mamma, tuo laatikko on aivan liian lähellä hellaa. Se voi syttyä palamaan. Sinun on siirrettävä se pois siitä."
Edellisellä kerrallakin hän kyseli isännältä minne hän laittoi käytetyt patterit.
Isäntä tokas et tais mennä roskiin.
Siihen meidän pikku palomies: Niihin pitää laittaa teippiä navalle ja viedä kierrätykseen!! EI ROSKIIN!
Minulla on roskiskaapissa laatikko käytettyjä pattereita varten mutta eihän kaikki sitäkään näe vaikkakin olen siitä maininnut.







Tänään käväistään maalla. Käyn hakemassa kaksi ruokapöydän tuolia ja yhden pienen pöydän jonka ajattelin tuunata.

Täällä käydään kova keskustelu minun pikku mökkini tulevasta väristä.
En osaa oikein päättää.







Taidan haluta sen valkoiseksi.
Katto mustaksi tai jotain.





Arvontaan joka minulla täällä blogissa on aikaa vielä osallistua.
Sinne pääset vaikka tästä.







Ihanaa alkavaa viikonloppua!





Erica





1 kommentti: