maanantai 18. elokuuta 2014

Hiljaista on ollut blogissa viime aikana.
Kesä tuli ja meni.
Kaikkea on sattunut ja tapahtunut.
Voimat ja inspiraatio sen myötä olleet tyystin hukassa.


Toivottavasti teillä ihana kesä takana.


Arki astui meillä kuvaan tänään.
Tarkoitus oli että viime viikolla pikkumies olisi aloittanut tarhan mutta toisin kävi.
Herra sai flunssa tartunnan ja streptokokki A tuli TAAS kylään.
Olen nyt aloittanut taistelun lääkäreiden kanssa siitä että kirjoittaisivat herralle lähetteen korvalääkärille.
Muutaman kerran jo vääntänyt kättä tuloksetta.
Riittävätkö omat voimavarani jatkaa taistelua?!
Mistä saisin voimia jatkaa sitä?
Kerrottakoon että meillä on jo x kertaa ollut streptokokki A tartunta jo tänä vuonna.
Haluaisin saada tuon kierteen lopetettua. Se ei lopu ellei nielurisoja poisteta. Tai siis ne ainakin sanovat ne jotka tietävät.







Muistatteko että poikani lupasi rakentaa minulle sen pienen mökin?!
Minä sain sen ( hymyilee )
Kuviakin minulla kamerassa joita en vielä ole saanut aikaiseksi siirtää koneelle.
Laittelen sitten kuvaa kun olen ne siirtänyt.
Pikku herrat tykästyivät mökkiin joten se toimi heillä leikkimökkinä ;).
Mökki ei ole vielä 100% valmis. Siitä puuttuu vielä maalipinta.
Maalaamisen jätän ensi kevääksi.






Nyt eikun sadetakki niskaan ja kumpparit jalkaan. Ulos tuonne kaatosateesteen ja ukonilmaan.
Poika olisi haettava tarhasta.




Ihanaa viikkoa säästä huolimatta!






1 kommentti:

  1. Eteerisiä tunnelmia! Kauniita kuvia!
    Lämpöä ja aurinko täältä lähettelen teidän elämäänne!
    Ja se streptococci...vanha periviholliseni...selätin sen jo vuosia sitten homeopaatin rohdoilla.
    Antibiootit hiiteen ja uusi elämä alkaa! Ja pikkumiehen kannattaa myös jättää maito pois.

    VastaaPoista