sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Flunssa kaatoi minut kirjaimellisesti sängynpohjalle.
Vieläkin yskä vaivana. Ei minulla olisi ollut inspiraatiota joutua vuodepotilaaksi.
No mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

Olen minä jotakin saanut aikaiseksikin ;). Maalasin hyvälle ystävälleni hänen kirpparilta hankkimansa peilin vanhan näköiseksi. Ja rakensin meidän pieneen wc:hen uuden hyllyn. Alkuperäinen suunnitelma oli laittaa hylly seinälle, mutta muutin mieleni. Meidän kun tuo ylä wc on metri x metri niin sain päähäni että ehkä se sittenkin on parempi jättää hylly lattialle, jolloin seinillä ei olisi mitään ylimääräistä. Täytyy myöntää että kerrankin minun ideani oli hyvä sillä wc tuntuu paaaaljon isommalta näin :).









 Sattuiko kukaan teistä katsomaan SUBilla alkanutta uutta sarjaa 112?  Jos katsoit, näit mitä minä olen yli 20 vuotta tehnyt työkseni ennen sairastumistani. Minun oli ihan pakko uteliaisuuttani katsoa miten he olivat saaneet häke kohtaukset kuvattua. Hmmm.....
No, maallikko ainakin saa pienen kuvan siitä mitä päivystäjä tekee.
Nuo kohtaukset ovat kuvattuja simulaattoriluokassa, joten se todellisuus mitä siellä salissa oikeasti tapahtuu ja minkälainen stressi siellä oikeasti on, jää kauas pois.






Niin pitkään olen töistä ollut poissa........ en tiedä olisiko minusta enään tuohon työhön ? ! ?
Joka ikinen päivä olet tekemisissä ihmiskohtaloiden kanssa ja taistelet aikaa vastaan.
En usko että saisin ensimmäisen tarkoituksenmukaisen yksikön hälytettyä  90 sekunnissa puhelun vastaamisesta. Siinä ajassa sinulla on kaikki ensitiedot oltava. Paikkakunta, osoite, mitä on tapahtunut......
Enhän minä muista aina sanojakaan niin miten minä nyt saisin asiakkaalle nopeasti apua?! Putoan kärryiltä kun avokkini ja tyttäreni puhuvat "koodeja" joita minä olen joka päivä töissäni käyttänyt. Yksikkötunnukset ovat muuttuneet. Siis ihan oikeasti. Enhän minä enään edes tiedä mikä auto on minkäkin kunnan tai mikä auto on akuutti auto.





Aika näyttää mitä minulle tapahtuu. Eletään päivä kerrallaan.


Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
Ja tuhannet kiitokset kommenteistanne tuohon edelliseen postaukseeni.










4 kommenttia:

  1. Voi että tuo teidän olohuone on sitten Kaunis <3 En katsonut ohjelmaa, pitääkin ensi kerralla katsoa. Kaikkea hyvää tälle vuodelle Erica <3

    VastaaPoista
  2. Voi Erica, älä nyt vielä mieti ja stressaa mahdollista töihinpaluuta ja miten siellä pärjäisit, nyt keskityt elämään tässä hetkessä ja siinä mitkä mahdollisuudet on annettu. Nyt sinun on keskityttyvä parantumaan tai jos tuohon fibroon ei ole ohimenevää konstia niin saamaan edes siedettävä elämä sen kanssa. Jos aikanaan palaat vanhaan työhösi, on monet asiat varmasti muuttuneet ja kaoottiseen kelkkaan varmasti vaikea hypätä, mutta uskoisin että sinulle annetaan muutoksiin jotain perehdytystä..ja jos sen tyylinen työ ei enää olekkaan sitä mitä psyyke kestää, täytyy keksiä muuta, ainakin sinulla on valtavasti lahjoja sisustuksen parissa. Kaikki muru aikanaan, ethän stressaa nyt asioita jotka eivät ole vielä edessä, toivon niin valtavasti voimia sinulle!! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  3. Vaikka ovia sulkeutuu, niin aina uusia aukeaa, Voimia Erica!

    VastaaPoista