lauantai 14. huhtikuuta 2012

Ihana lauantai

Hei vaan kaikille!

Eilen tuli vettä taivaalta melkeinpä koko päivä. No nyt minulla ainakin on kukkapenkki jo esillä. Tosin minun pikku hortonomi oli jo tallomassa kaikkia kukkia jotka jo näyttäytyivät :(. Katsotaan selviävätkö Godzillan tallomisesta?!






Eilen minulla oli iltapäivällä kaksi Tasmaanian Tuholaista kotona. Herra W Karjaalta oli käymässä. W ja C olivat joka paikassa samanaikaisesti,juoksivat ympäri,raahasivat leluja,riehuivat.....jaa tekivät kaikkea. Mistä nämä mukulat saavat kaiken energiansa?!?! Jakaisivat hieman siitä minullekin.

Meidän auto alkaa olemaan täynnä tavaroita jo. En tiedä muistaako joku että kerroin meidän keräävän lastenvaatteita, jotka on tarkoitus viedä Venäjälle hylättyjen lasten lastenkotiin?! Tänään sain 4 laatikollista lisää!!! Niitä en valitettavasti tällä Imatran reissulla saa mukaan :( .Joten voi olla että appivanhemmat tekevät Tammisaari reissun kesällä ja hakevat laatikot?!?
Kohta olisi tarkoitus pakata tuo mukula autoon ja suunnata auto kohti Tenholaa äitini luo. Saa pikku herra hieman purkaa energiaansa juoksemalla kanojen perässä ;)

Uudet lukijani toivotan tervetulleiksi.

Ja hei,olethan muistanut osallistua arvontaan jonka järjestän blogissani? Siihen pääset tästä

Ja nyt rakkaat ystäväni toivotan teille oikein mukavaa lauantaita





9 kommenttia:

  1. Onpa hyvä,että on tuollaisia ihmisiä, ketkä pitävät huolta lapsista rajoista huolimatta. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menevät ainakin meidän lastenvaatteet,leluj,kirjat,liidut yms. sellaisille lapsille jotka niitä todellakin tarvitsevat. Ja kun minulta apua pyydettiin niin ajattelin tehdä ainakin yhden hyvän teon tämän elämäni aikana

      Poista
  2. Ihastuttavia kuvia. Tuo wanha kirja on kyllä upea. On teillä niin kaunista ♥
    Sisareni kautta olen välillä ollut mukana noissa vaatekeräystempauksissa - niistä saa itselleen hyvää mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vanha kirja on katekismus 1800-luvulta. Ollut äitini isoäidin (nimi ja synt.aika kirjattuna kirjankanteen)
      Kun kerran voi joitakin vähäosaisempia auttaa näinkin pienellä vaivalla niin miksikä ei auttaisi.

      Poista
  3. Ihania kuvia ja banneri on kerrassaan upea! <3

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia. Ihanaista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Minttumaari. Ja oikeinmukavaa viikonloppua sinulle

      Poista
  5. Kauniita kuvia. Ja ihana kuulla, että olet kerännyt vaatteita lapsille, jotka niitä todella tarvitsee!! Mukavia sadepäiviä, sillä se lumi sulaa;)

    VastaaPoista