lauantai 23. maaliskuuta 2013

Ompelukonelaatikon tuunausta ja ihana sisustuskauppa

Ihanan lämmintä meillä tänään. Tosin saatiin hieman lunta muutaman minuutin ajan.

Mukava anähdä että jo moni on osallistunut Tilda aiheiseen arvontaani :)

Eilen päätin hieman maalailla. Kyllä se pensseli vasemmassakin kädessä pysyy ;)
Vanhan ompelukonepöydän laatikon otin ja maalasin valkoiseksi.



Laitoin laatikon keittiösaarekkeelle ja siihen parkkeerasin sokerikulhon ja - sirottimen sekä tulppaaneja.




Eilen kun laatikko maalattu ja hiottu, istahdin sohvalle läppärin kanssa ja surffailin taas vaihteeksi nettiä. Minun suurin haaveeni olisi saada käsiini vanhanajan maustehylly lasilaatikoilla. Niitä ei Suomesta taida saada. Tai ovat kiven alla. Olen siitä syystä suunnitellut rakentavani oman. Siihen hyllykköön sitten tarvitsen lasilaatikot. No eilen sitten löysin aivan vahingossa ihastuttavan sisustusliikkeen nimeltä Sisustus Nostalgia joka sattumoisin myy näitä lasisia laatikoita. Tykästyin muutenkin tämän sisustusliikkeen valikoimaan.



Näitä minä tulen tarvitsemaan. Lasiset vaiko valkoiset?! Siinä vasta kysymys.


Eikö ole ihastuttava seinäkaappi?


Makee ovikolkutin, eikö



Kaikki kuvat lainattu Sisustus Nostalgia.fi Luvalla

Kiitos ihastuttavista kommenteistanne.
Ja tervetuloa kaikki uudet lukijat <3


Ihastuttavaa lauantaita teille kaikille!




9 kommenttia:

  1. Kaunis tuo pikku loota! kakkoskuva ihan lemppari <3 ihana pinkki pokadots kuppi ja gg:n liina, niin keväiset!

    Mukavaa lauantaita :)

    VastaaPoista
  2. Kivasti tuunattu tuo laatikko, tosi söpö jotenkin!

    Ihanilta kuulostavat nuo haaveesikin...onneksi on haaveita!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva ompelulaatikko, hienosti tuunattu, i like it.

    VastaaPoista
  4. Samanlaisesta maustelaatikosta se minäkin olen haaveillut. Olisi kyllä todella upea. Muistelen tässä, että jossakin blogissa moinen toteutettiin itse ja tuli tosi hieno. Vitsit, kun en nyt muista missä... olisi saanut vähän kuvia näytille millainen siitä tuli. Palaan asiaan, jos suinkin joku päivä muistan paremmin!

    Ihanaa sunnuntaita

    VastaaPoista
  5. Hyvin näytti onnistuvan maalaaminen vasurillakin...:)
    Pitääpä "poiketa" tulla puodissa..
    Mukavaa palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. What a lovely blog you have:-D Many inspiring images <3 Can not wait to follow you on even if I do not understand Finnish!

    Wish you a nice sunday:-D

    Hugs from Mona

    VastaaPoista
  7. Hej!
    Det skulle vara snällt av dig om du skulle ge dig tid och svara på frågan jag ställde dig den 17:de mars.

    Glad Påsk!
    Hälsn. Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Har du ej fått mitt meddelande? Du kan köpa denna tidning hos Romantica, blomsteraffären på Gustav Wasasgata
      Önskar dej en trevlig påsk

      Poista
    2. Nej jag har ej fått ngt meddelande, inte finns det ett svar den 17:de mars som jag kan se i min dator.
      Tack för det svar!

      Ha det bra!

      Poista