sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Toinen adventtisunnuntai

Mitään kuvia kynttilöistä en laita teille tänään sillä en jaksanut taistella kynttilöiden kanssa jotta onnistuisin sytyttämään ne  ;) Ja kun onnistuin urakassa oli minulla kaksi palomies Samia sammuttelemassa "paloja".

Sain kämpän raivattua eilen ja viikon ruokalistan pois pesastua lattialta ;).
No muutaman tunnin sain nauttia siivotusta kodista kunnes herra W ilmestyi ovesta sisään.
Siis ihan oikesasti...... miten ihmeessä nuo mukulat jaksaa touhuta niin kuin touhuavat?!?!
Voin melkein tuntea miten kaikki minun energiani imaistaan pois pelkällä heidän touhujen kattelemisesta.





Kuten kuvista voi huomata on joulu vielä aikas hillitty meillä. Tänä vuonna en jaksa koristella samaan tahtiin kuin edellisinä vuosina. Jouluvaloja, tonttuja ja hieman puna/valkoista nauhaa tuomaan sitä joulufiilistä..... niin ja kuusen- sekä männynoksat purkeissa. Siinä suurinpiirtein meidän joulukoristelut tänä vuonna.
Tänä viikonloppuna oli meillä vanhan ajan joulumarkkinat täällä Tammisaaressa. Minä en sinne jaksanut tänä vuonna mennä. Kilsaakaan en juuri nyt jaksa kävellä ilman että hengästyn ja tuntuu kuin olisi maratonin juossu ;)
Minulla oli jo viiden aikaan iltapäivällä kaksi täysin poikki olevaa pientä miestä. Oli muuten työn takana saada heidät pysymään hereillä iltaan asti, iltapala syötyä., ilta- sekä hampaidenpesulla käytyä.

Näyttääpi siltä että sitä lunta saadaan lisää tänään. Kunhan ei mene liiallisuuksiin sillä olen taas yksin lasten kanssa kotona.

Kiitos ihastuttavista kommenteistanne edellisessä postauksessani :).

Ihanaista adventtisunnuntaita kaikille jotka piipahdatte kylässä.


Halauksin,






10 kommenttia:

  1. Teillä näyttää niin kauniilta <3
    Jaksamista!!

    VastaaPoista
  2. Noin kauniissa kodissa ei pienet ruokatahrat lattiassa haittaa. :)
    Mun joulun laittaminen on kans aika hillittyä: valoja, tähtiä, havuja. Punaista en laita ollenkaan, ei vaan jotenkin istu tänne mun kotiin (kokeilin kyllä). Toisten kodeissa se näyttää usein tosi raikkaalta ja kivalta.
    Jaksamista sulle ja rauhallista sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  3. Ihanalta kodissasi näyttää ja ripauksella punaista saat lisää energiaa, kun punainen on väri, joka antaa energiaa ihmiselle.Jaksamista ja voimia, joulua odotellessa. Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  4. Nättiä on,tiedätkö minulla oli tänään ja eilenkin ihan sama tunne,olen jotenkin väsynyt ja lasten touhuaminen todellakin imaisee välillä voimat!!teija

    VastaaPoista
  5. Ainakin hetken teillä on ollut siistiä ja nättiä. Meillä on kaksi teini-energiasyöppöä, joka asiasta kun taistellaan ja tivataan, niin menee siinä enegiat ja voimat, huoh...

    VastaaPoista
  6. Heip!
    Blogisi ja kotisi kovin kaunis, olen tiiraillut pidemmän aikaa, mutten merkkejä vielä jättänyt. :)
    Iloa viikkoosi ja rauhallista sunnuntaita. :)

    VastaaPoista
  7. Så utrolig vakkert hjem du har Erica!:)Ønsker deg en nydelig kveld:)kjempegod klem:)

    VastaaPoista
  8. Ihanan kaunista, hillittyä joulutunnelmaa teillä siellä <3 Itsekkin ajattelin pitää joulukoristelut hillittyinä, kun tavaraa on muutenkin niin hirveästi ;)

    Kiitos kivoista kommenteistasi blogissani! Itse olen tosi laiska kommentoija, vaikka täälläkin olen piipahdellut usein ihastelemassa.

    Mukavaa joulun odotusta, ja tsemppiä lasten kanssa ;) On ne kyllä melkoisia touhuperttejä ja pirkkoja :)

    VastaaPoista
  9. Joulua voi mielestäni laitella ihan fiiliksen ja voimien mukaan! Sinulla on sitten kaunis koti! Meillä on taas huusholli myllätty mullinmallin, kun pojanpojat olivat mummulassa. Askarteluja ja leluja ja poikien pedit yms. vielä keräämättä. Huomenna vasta yritän tarttua niihin hommiin! Lämpimiä ajatuksia sinulle sinne joulun odotukseen!

    VastaaPoista
  10. Ihanaa ...
    ja antaa lasten touhuta , sitä on ilo seurata

    VastaaPoista