torstai 21. maaliskuuta 2019



Käsitöitä


Hei taas ihanaiset.

Maaliskuu se mennä vilahtaa ohi.
Viime viikonloppuna vietimme pienen miehen 10 vee synttäreitä.
Meno oli kovaa.

Miinulle taas kaikki tuollainen järjesteleminen ja sosiaalisoiminen on ottanut voimille viime vuodet kun kroonisten kipujeni ja hermojuurivaurioiden lisäksi sairastuin masennukseen, jonka kanssa olen taistellut vaihteleasti siitä asti.

Sen olen oppinut että mitään ei kannata pitää sisällään vaan pyrkiä pukemaan tuntemuksiaan ja olotilaansa sanoiksi.
Vasta viime vuonna sain itselleni apua masennukseeni.
Pelkät pillerit ei vie sairautta pois.

Minulla ollut päivät pitkiä muutaman vuoden ajan kun olen ollut poissa työelämästä.
Nämä päivät olen pyrkinyt täyttämään asioilla jotka saavat minut hyvälle tuulelle.

Olen tässä muutakmkan vuoden tehnyt käsitöitä. Aloitin kutomisen.
Hih.... minä inhosin koulussa käsitöitä.






Löysin netistä sivun jossa oli ohjeet näihin mielestäni ihaniin tumppuihin.
Ohjetta lukiessani ajattelin itsekseni että tästä ei tule mitään. Heitetään sukkapuikot nurkkaan.

Itsepäinen kuin olen niin opettelin tuon helman kutomisen joka aloitetaan neljällä silmukalla sekä tuon liettualaisen letin teon.
Nyt kun ne olen oppinut osaan ne ulkoa.
Ja kun olen nyt kutonut viidet parit tumppuja sain päähäni kokeilla
sormikkaiden kutomisen.
Normaalisti sitä etsii ohjetta, mutta en minä.
Minä sain päähäni kutoa ihan omasta päästäni.
No muutama ärräpää tuli päästeltyä siinä kutoessa.
Valmiiksi sain.
Ja jos saan sanoa niin ihan menettelevät sormikkaat niistä tuli.
Olen aikas tyytyväinen.





Haastoin myös itseni ja virkkasin itselleni villatakin jonka ohjeet löysin Novitan sivuilta.
Isoäidinneliöitä tuli muutama kymmen ja yläosa kudottiin.
 Ehkä joskus laittelen siitä kuvaa. Jos muistan.


Eilen kävin meillä torilla pitkästä aikaa.
Ostin itselleni kudetta yli 5 kiloa josta maksoin 20€.
Huomattavasti halvemmalla sain kuin netistä tilaamalla.

Nyt olen aloittanut maton virkkaamisen.
Siitäkin voin laitella kuvaa jos siis muistan.



Pitäkää huolta itsestänne!



Halauksin
Erica






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti