maanantai 19. lokakuuta 2015








Näin on uusi viikko taas pyörähtänyt käyntiin.

Viime viikkoinen migreeni oli sitkeätä sorttia.
Koko viikonlopun kärsin vielä päänsärystä.
Siitä huolimatta vietimme syysloman mökillä.


Tuleeko teille joskus sellainen fiilis kun kattelette jotakin kuvaa, että on aivan pakko kokeilla tehdä juuri sellainen esi. esine?!
Minulla tulee useinkin.

Olen pitkään halunut unisiepparin itselleni.
Katselin jopa markkinoilla josko löytäisin itselleni yhden.
No enhän minä sitä oikeaa löytänyt.

Eilen istuin koneella hetken ja eteeni tuli kuva unisiepparista.
Siltä istumalta googlasin teko-ohjeet.

Kuten tavallista, ei minulla asiat aina mene niin kuin Strömsössä.
Minulla on vaikeuksia tuon pääkoppani kanssa.
En aina ymmärrä mitä olen lukenut tai muista mitä olen lukenut.

Onneksi youtubessa voi katsella miten ihmiset tekevät niitä ja " yrittää " muistaa. HIh....





Ja kun siltä istumalta haluaa jotakin tehdä eikä kotoa löydy aina juuri niitä oikeita tarvikkeita, saa alkaa improvisoimaan.
Mistä ympytänmuotoinen esine?!
Eikun pojalle Paulavanukas.
Tyhjästä vanukaspurkista irrotin sen yläosan.
Lankaa?!
Missä kaikki minun langat?
Löysin valkoista villalankaa.

Sitten ei kun väsäilemään.

Itse nappasin ohjeet englanninkieliseltä sivulta.




Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!
















4 kommenttia: