maanantai 6. huhtikuuta 2015







Kotiinpaluu



Täällä herättiin jo ennen kukonlaulua.
Minäkin joka en ole aamuihminen.
Aamupala nautittu.

Yöllä ollut pakkasta.
Sadevesisaavi jäässä.


Mikä siinä on että kun pitäisi lähteä kotiin mökiltä sitä ei millään haluaisi.
En minä, ei poika, ei koira.

No, ensi viikonloppuna palaamme jälleen.
Täällä olisi miljoona asiaa tehtävänä.
Puiden kaadon jälkeen metsä täynnä oksia.
Joistakin tehdää polttopuita, muut sitten poltetaan pellolla.













Meillä oli eilen niin kuraista ulkona että oksat pois.
Nämä kaksi täystuhoa kuvassa onnistuivat saamaan kuravaatteet ja saappaat märiksi myös sisäpuolelta!







Siskoni ujo kissa kauhuissaan poikien menosta.
Parempi pysyä piilossa ;).



Tänään tuo aurinkokin näyttäytyy. Se on meiltä ollut piilossa melkein koko pääsiäisen.

Menemme picknikille poikien kanssa vielä tänään ennen kuin palaamme kaupunkiin.
Menemme metsään tutkimaan luontoa, istuskelemaan ja nauttimaan hiljaisuudesta.
No hiljaisuudesta en tiedä kun nuo herrat mukana ;) .




Kiitoksia teille ihanille kommenteistanne tuohon edelliseen postaukseeni :)
Aina yhtä mukava lukaista niitä.
Arvostan jokaista kommenttia yhtä paljon.




Aurinkoa Päivääsi !




Erica





1 kommentti: