perjantai 10. huhtikuuta 2015










Aah ihanuus





Ihana viikonloppu taas.
Aamuisin ei tarvitse herätä ennen kukonlaulua.
Oloasussa saa ihan hyvällä omallatunnolla köpötellä ihan just niin pitkään kun itse haluaa.
Ei kiire.
Ei pakko tehdä asioita.


Takana lyhkänen viikko täynnä kaikenlaista tekemistä ja juoksemista.


Pesasin petivaatteita ja laitoin pihalle kuivumaan.
Aah sitä ihanan puhtaan tuoksua.

Väsymyksestä ja päänsärystä huolimatta siivosin huushollin ja järjestelin hieman paikkoja.
Pikkumies ollut vapaa tarhasta. Energiaa vaikka muille jakaa, kerkeää joka paikkaan samalla sekunnilla.
Mamma poimii tavaroita pois. Selkänsä kun kääntää niin VIPS, mistäs nuo tavarat taas tuohon lattialle ovat ilmestyneet.
Meillä se on joku ihmeen Molgan joka kuulema sotkee paikat.







Pullot siirtyneet keittiöstä olohuoneeseen.







Mökillä oli moni puu kaatunut.
Telttatalli saanut puun ylitseen, muuten oli rakennukset säilyneet tuhoilta.
Tänä viikonloppuna emme mene mökille kun ystäväni siellä.
Me lähdemme sitten ensiviikolla taas.


Viikonloppuna olisi tarkoitus puuhastella hieman pihalla.
Valmistella kasvimaa istutuksia varten, haravoida ja muuten vaan järjestellä paikkoja.





Minulla on tuo flunssa tekemässä tuloaan.
Yskin ja köhin,kurkku enemmän kipeä kun normaalisti.





Kiitoksia teille ihanille kommenteistanne edelliseen postaukseeni : )





P.S Olethan muistanut osallistua arvontaan joka minulla täällä blogissa?
Sinne pääset vaikka klikkaamalla tästä.









Rentouttavaa viikonloppua !







Erica




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti