keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pikkumiehelle taulu

Kiitoksia kommenteistanne edelliseen postaukseeni.

Olen " hurahtanut " liitutaulujuttuihin ;).
Uusin juttu minkä tein on pieni taulu pikkumiehen huoneeseen.




Eilinen harmaa, sateinen ja masentava sää sai aikaan sen että oli aivan pakko jotakin tehdä. Suunnitelmissa oli vaikka mitä mutta isäntä soitti ja ilmoitti että hän ei viideksi pääsekään kotiin kun joutui lähtemään Lappeenrantaan viemään potilasta.






Ei me kyllä pikkumiehen kanssa oikein päästy kumpikaan käyntiin eilen. Oltiin me jo seitsemän aikaan hereillä mutta...... ei vaan jaksettu oikein tehdä mitään ;).

Pesuhuoneeseen on tarkoitus tehdä pieni " remppa ". Lavuaari hajosi yks kaks, joten uusi on tilattu ja pitäisi hakea kotiin. Niin ja tietysti saada se paikoilleen ;). Saas nähdä onko isännästä siihen vai onko minun se tehtävä jolla on pidemmät hermot ;). Ei olis nääs ensimmäinen kerta kun Erica tekee " miesten hommat ".

Torstaina minulla ultra kilpirauhasesta. Olen jo jonkin aikaa tyroxiinia syönyt mutta siitä huolimatta ovat arvot päin peetä. Vajaatoimintaa. Nyt on annostukset nostettu ja joulukuussa verikokeisiin.
Kipulääkärini kertoi että fibromyalgiaan kuuluu myös ( osilla ) kilpirauhasen vajaatoimintaa ja tietysti minä sitten senkin sain. Pentele.
Saan olla iloinen ainakin että hengissä ollaan kivuista sun muusta huolimatta.


Uudet lukijat toivotan tervetulleiksi.










4 kommenttia:

  1. Onpas kiva taulu. Mukavaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista
  2. Hei! Älä murehdi jos kilppariarvot ei ole heti kohdillaan. Olen itse "sairastanut" vajaatoimintaa 10 vuotta ja arvot ei ole koskaan ollut kohillaan, tällä hetkellä sinnepäin, mutta välillä vajaalla tosi pahasti ja seuraavan kerran ylitoiminnan puolella, niin ettei koko arvoa oikein ole. Kilpirauhanen on ultrattu, sitä ei ole paljon enää jäljellä. Nyt tutkitaan mistä tämä mieletön väsymys johtuu, "kuolema johtaa kuus-nolla". Saa nähä mitä löytyy. Itselläni on myös diaknosoimaton fibro, aikoinaan tutkimuksissa ei löytynyt arkuutta kuin kahdeksasta kohdasta kun ois pitänyt löytyä yhdestätoista kohdasta. Muttä elämä jatkuu kaikesta huolimatta, tsemppiä sulle. Sun blogi on tosi kiva, seuraan sitä aktiivisesti. Lämpöistä joulun odotusta! Terv Vuokkoellen

    VastaaPoista
  3. Tosi suloinen liitutaulu! Sulla on huippuja idiksiä! Jaksamista arkeen sinulle

    VastaaPoista
  4. Uusi lukija täällä kurkistelemassa. Kiva blogi sinulla. Tervetuloa vierailulle myös meidän kotiin www.kotiaurorassa.blogspot.com.

    VastaaPoista