tiistai 29. lokakuuta 2013

Viherpeukalo

Tuuli alkoi puhaltamaan aikas reippaasti eilen iltapäivällä. Illalla se vain yltyi tuoden myös kovia sateita.
Koirakaan ei halunut ulos joten sain puoliväkisin raahata herran pissalle ;)

Näinköhän sitä tänään uskaltaa ulos?! Auts..... onhan minun ulos mentävä koiraa pisuttamaan.

Joko teillä on aloitettu suunnittelemaan joulua?! Olen vaan huomannut sen että vuosi vuodelta aikaisemmin ja aikaisemmin tuo joulu tekee tulojaan.
Blogimaailmassa kai on kyse siitä että voi mahdollisesti antaa jollekin toiselle ideoita ja inspiraatioita jouluun kun ilmestyy aikaisin jouluisia postauksia.

Syyllinen olen minäkin siihen että jo suunnittelen joulua. Tai siis valmistan jouluisia sisustusjuttuja ;).
Olen ommellut jouluisia pitsisiäsukkia ripustettavaksi, tehnyt God Jul kynttilänjalat sekä kyltin yms.

Laittelen toki kuvia hieman lähempänä joulua ehkä....tai sitten lähiaikoina. En minä tiedä milloinka sitä on hyvä aika laitella esille. Mitä mieltä te olette?! Onko hyvä nähdä/saada ideoita ja inspiraatioita hyvissä ajoin ennen joulua?! Vai vasta pikkujoulunaikaan?!?!






Viime joulun Jouluruusuni. Kaivoin sen maasta ylös ( !!!! ) ja istutin ISOMPAAN ruukkuun ja toin sisälle :)
Suosittelen lämpimästi että istutatte tämänvuotiset jouluruusunne ulos. Ilman mitään ekstra hoitoa ne kasvavat isoiksi ja tuuheiksi. Toivottavasti en vaan nyt onnistu tapattamaan tätä, vaan saan sen ensi keväänä taas kaivettua maahan. Sit se taitaa saada jäädä maahan.





Kuvasta ei näe mutta tämä jouluruusu on täynnä nuppuja!


Mukavaa syksyisen tuulista ja sateista päivää kaikille!!









11 kommenttia:

  1. Ehdottomasti nyt heti pian äkkiä. Joulu ei tule koskaan liian aikaisin, hih. Eihän tässä nyt enää ole kuin muutama kuukausi, joten minun puolestani ainakin anna palaa vaan :D

    VastaaPoista
  2. Olen vuosia nostanut aina yhden jouluruusun ruukkuun ja tuonut viileälle kuistille, Siellä se kukkii aikansa tosi upeati ja keväällä istutan sitten takaisin kukkapenkkiin. Hyvin ovat kaikki tästä selvinneet ja kasvuaan jatkaneet.
    Ihan kohta ,eli heti marraskuun alussa aloitan joulun laittamisen, lyhtyjä, koristeita, kukkia kakkea ihanaa mikä omaan jouluun kuuluu:)

    VastaaPoista
  3. Olen istuttanut jouluruusun ulos ja ajattelin koittaa talvehtiiko siellä. Tänä vuonna ostan taas ja ensi keväänä istutan ulos.....kohta niitä on monta istutettuna...:))

    VastaaPoista
  4. Laittele vain niitä joulujuttuja jo blogiisi... Sittenhän sitä kerkiää itsekkin toteuttaa parhaat ideasi jouluksi ;) Minä myös istutin viimevuotisen jouluruusun keväällä maahan ja nyt se on täynnä nuppuja <3

    VastaaPoista
  5. Joulujuttuja saa todellakin laittaa :)!

    VastaaPoista
  6. Oon ihan joulufiiliksissä. Toivon tänne sinun ihanaakin ihanampaan blogiin mitä pikimmin joulujuttuja :)
    E-R

    VastaaPoista
  7. Jotenkin joulu pyörii jo mielessä täyttä päätä. Laita ihmeessä niitä jouluasioita jo näkösälle. Kyllä alkaa jo monen blogissa olla joulujuttuja. Jos joku ei halua niitä vielä nähdä, niin harpatkoon yli.
    Marjuska

    VastaaPoista
  8. Joo joulujuttuja kiva jee :D Ehtii saada inspiraatiota!

    VastaaPoista
  9. Joo joulujuttuja kiva jee :D Ehtii saada inspiraatiota!

    VastaaPoista
  10. On ihanaa nauttia joufiiliksestä että pian se on jo tulossa :) Marraskuussa tai jo vähän lokakuussakin on jo ihanaa suunnitella täyttä vauhtia joulua ja meillä ainakin joulu on jo jouluisa koko joulukuun kotona, jotta siitä saa sitten koko kuukauden nauttia :) Uudeksivuodeksi siivoan kaikki pois eli meillä ei loppiaiseen saakka kuusta pidetä vaan kuusikin laitetaan jo joulun alussa paikoilleen - ei vasta aattona! Marraskuussa on ihana laittaa jo valosarjoja ja pikkukuusia esille. Nautitaan joulun tulosta!

    VastaaPoista
  11. Kyllä tässä alkaa jo joulujutut pyöriä mielessä!:) Ja tämä blogimaailma on siitä kiva, kun täällä saa "hössöttää" joulusta jo hyvissä ajoin muiden samanhenkisten kanssa! :) Laita vaan ihmeessä jouluisia postauksia, niin me muutkin ehditään sinun ihania ideoita toteuttaa!:)

    VastaaPoista