sunnuntai 18. elokuuta 2013

UUTTA ILMETTÄ KOTIIN

Hei taas!
Toivottavasti te kaikki voitte hyvin.
Eilinen harmaa ja kalsea päivä sai sen aikaiseksi että minä täällä kotona siirtelin hieman tavaroita.
Printteri pentele joutui ulos makkarista ;).
Tuli FB:n kirpparilta ostettua sivupöytä, IKEAn mallistoa. Taitaa olla Markör sarjaa. TUMMANRUSKEA.
Se valitettavasti ei sellaisenaan sovi oikein siihen mihin sen olen nyt laittanut.
Tämä marssii ensiviikolla maalikauppaan ja ostaa huonekalumaalia ja antaa sille uuden raikkaamman ilmeen ;).


Siirsin pelargonini jo sisälle lämpöseen. Joko sinä olet siirtänyt omasi?



Makuuhuoneeseen ompelin uuden "laskosverhon"  rikki menneestä vanhasta lakanasta. Huoneesta tuli heti kättelyssä valosampi ilman sivuverhoja. Saas nähdä huomaako isäntä huomenna kun tulee töistä?!

Minä siis touhusin eilen aika paljon. Oli aivan pakko olla koko ajan jotakin tekemistä niin saa ajatukset pois kivuista ja muista huolista ja murheista.

Tein Hobby Halliin tilauksen uudesta keittiönlampusta. Minullahan on se IKEAn Kroby valaisin kahdella kuvulla. Meitä on joskus 5 ( joskus enemmänkin ) ruokapöydän äärellä. Joka kerta kun se rassukka joka istuu pöydänpäädyssä nousee ylös, posauttaa hän päänsä lamppuun ;). On tullut sanomista siitäkin joten ei kun uuden valaisimen hankintaan.

Kuva lainattu hobbyhall.fi


Tuollainen meille on tulossa. Ja kun halavalla sain ;). Oli muuten alennuksessa ;).

Tänään meidän isännällä on URAKKA edessä. Hän kaatoi KAIKKI miljoona LEGOa C:n huoneen lattialle takoituksena rakentaa kasaan KAIKKI ukon legot. Eipä sitä intoa kauan kestänyt kun hän jo antoi periksi. Siihen ne jäivät lojumaan. Minähän EN siivoa hänen sotkuaan. Ei siinä ole mitään järkeä kasata kaikki paloautot, rakennukset  yms yms kun ei nelivuotisas vielä oikein osaa leikkiä niillä rikkomatta niitä :(.



Kiitos teille kommenteistanne :).

Mukavaa sunnuntaita!






11 kommenttia:

  1. Ihana toi lamppu! Ja nämä sun kuvat <3 Voi nuo pikkulegot on vihon viimesiä keräillä ja ottaa niin kipiästi kun päälle astuu.. Sivupöydästä tulee varmasti ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kipeätä tekee kun niihin astuu. Ja meille niitä on siunaantunut miljoonia!!!!

      Poista
  2. Kauniin lamput olet tilannut!
    Oikea asenne...ÄLÄ missään nimessä korjaa legoja...siivotkoon mies...:)

    VastaaPoista
  3. Kiitti ale vinkistä! Tuota samaista lamppua olen kuolannut jo jonninaikaa, mutta se hinta... Nyt tämä mammeli lähtee naputtelemaan tilausta :) Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
  4. Teillä on niin kaunista <3! Harmi nuo sinun kivut, mietinkin jo, että missä olet kun sinusta ei aikoihin kuulunut!

    Minäkin yritän olla liikkessä mahdollisimman paljon, jotta jäsenet vertyisi eikä niin kolottaisi!

    Tuo valaisin on aivan ihana, haluaisin meidänkin ruokailutilaan sellaisen...tosin meillä se vaatisi 2 valaisinta. Mutta niin tahtoisin vaihtelua lamppuun!

    Ja legoja et siirrä...minäkin olen koko viikonlopun puhunit neidille, että SIIVOA huoneesi...hitaasti homma etenee :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En siirtänyt legoja. Isäntä itse siirsi ne.......olohuoneeseen!!!! Pentele. Grrr...... Enkä siirrä niitä nytkään.

      Poista
  5. Ja kappas.. taidan eksyä hobbuhalin nettisivuille seuraavaksi..hihihi!

    VastaaPoista
  6. Ihania juttuja, oletpa ollut touhukas. Kuvat on taas jälleen kerran niiiin kauniita. huokaus...

    Ihanaa sunnuntaita

    VastaaPoista
  7. Voi Erica, kuinka olet tehnyt tuon (pöydän?) ranskalaisen tekstin? Onko se tarra vai sabluunalla? Jaksuja sulle muuten! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapissa on valmis sisustusteksti. En suoralta kädeltä muista mistä sen tilasin.

      Poista
  8. Taas ihania juttuja täällä :)

    VastaaPoista