lauantai 17. elokuuta 2013

Hei vaan kaikille!
Täällä kyllä ollaan vaikka postauksia ei ole tullut viime aikoina.

Kiitos teille ihanille kommenteistanne edelliseen postaukseeni. Olette ihania <3.

Minunhan olisi pitänyt aloittaa opiskelut tiistaina...... mutta taas on laitettu keppejä rattaisiin :(.
Olen siis pakosta joutunut anomaan lykkäytystä koulun aloitukseen :(.
En siis voi muuta kuin toivoa että kaikki kääntyy vielä parhainpäin.

Takapakkia siis taas. Voitte vain kuvitella mitä kaikkea kaikki tämä on saanut aikaiseksi ?! Jos ei mieli ollut " mustana " ennen niin nyt ainakin on ja kaikki stressi, huolet yms yms tuntuu nyt kropassakin. Aamulla en päässyt sängystä. Onneksi avokki keitti kahvit ennen kuin meni töihin, sillä minulla ei sormet taivu kunnolla tänään. No jos rehellisiä ollaan, niin mitkään nivelet ei taivu eikä raajat oikein liiku. Mutta kyllä tämä tästä kunhan olen jonkin aikaa liikkeellä ollut :).

Kävin eilen kylillä kattelemassa ihastuttavassa liikkeessä nimeltä DesignWest (klikkaa nimeä niin pääset nettipuotiin ). Mukaani sieltä toin kotiin muutaman uuden GG lattemukin.


Tämä ihastuttavan hennon harmaa miellytti heti silmääni, joten kaksi sellaista nappasin mukaani.
Mukaani lähti myös vaaleanpunainen ja mintunvihreä ( pilkulliset ).


Nyt on pakko taas lähteä liikkeelle jotta en kangistu ihan totaalisesti.

Kiitos vielä kerran että olette olemassa. Mitähän minäkin tekisin ilman teitä.

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.

Mukavaa viikonloppua !






5 kommenttia:

  1. Voi kurjuus! Toivottavasti olosi kohenee ja pääset aloittamaan opinnot!!
    Varmasti pelottavaa tuollainen nivelten kangistuminen :-(
    Hennot harmaat <3

    VastaaPoista
  2. No voi itku...:(
    Toivotaan, että pääset pian opiskelemaan.
    Minullakin on nivelet kipeinä...nivelrikon olen äidiltäni perinyt, joten tiedän miltä sinustä täytyy tuntua. Voimia sinulle♥

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuppeja olet hankkinut, piristää varmasti edes pikkuisen. Tsemppiä, Erica!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä. Toivottavasti asiat loksahtavat kohdilleen.

    VastaaPoista
  5. Voi ei, toivon kovasti kivuttomampaa aikaa siulle ja että pääsisit opiskelemaan mahdollisimman pian.

    Miulla itellä aikanaan jäi myös kipujen takia opiskelut kesken,joten tiiän milta sellanen tuntuu.

    Jaksamista!!

    VastaaPoista