keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Hui, juhannus kolkuttaa jo ovella.
Mökiltä ollaan kotiuduttu kaupunkiin. Pyykkikone käynyt ylikierroksilla sillä puhdasta vaatetta tarvitaan matkalle mukaan. Ollaan lähdössä taas kohti itärajaa eli Imatraa. Matka on pitkä meikäläisen selälle......
Minä onneton, jolle ei koskaan mitään satu eikä kipujakaan ole, onnistuin liukastumaan liukkailla lankuilla jotka toimivat tilapäisenä "siltana" puron yli ja suoraan persuksilleni tipahin. Mieli olisi tehnyt lausua kaikki vähemmän kauniit osamani sanat mutta pieni mies oli matkassa mukana joten äippä totees vaan että AU ;).



Ai niin..... olen saanut opiskelupaikan :). Jos kaikki menee niin kuin olen suunnitellut, ja KEVA hyväksyy opiskeluni, lähden sitten 13.8 opiskelemaan tekstiiliartesaaniksi. JEI!



Tälläisestä kankaasta ompelin veljeni mökille verhot.



Tuolin päällystin Marimekon Unikkokankaalla jota herra oli ostanut.


Makuusopin seinän tapetoin viimekesänä.


Verhot roikkuu ikkunoissa vielä vähän miten sattuu ennen kuin saan verhonpidikkeet ommeltua ;)



Rottinkituolin pehmuste sai kanssa uuden päällysen.

Tälläistä kuuluu tänne.

Ja sitten olisi aika julistaa arvonnan voittaja!

Korutelineen jonka Sisustus Nostalgia on lahjoittanut on voittanut

Aana!! Oikein paljon onnea voittajalle.

Laitatko Aana yhteystietosi minulle. Laitan paketin tulemaan kunhan kotiudun tuolta Imatra/Puumala/Lappeenranta reissulta.

Haluan kiittää kaikkia arvontaan osallistuneita.






11 kommenttia:

  1. Ihanan kesäisiä kuvia! Ja isot onnittelut opiskelupaikasta :)

    VastaaPoista
  2. Hei, sehän hienoa! Onnea opiskelupaikan saannista! Se on varmasti mukavaa ja just sinunlaisellesi taitajalle sopivaa alaakin! Kaatuminen taas kuulosti hurjalle. Onneksi ei sen pahemmin käynyt! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Minulta myös onnittelut opiskelupaikan saamisesta! Uskon että ala on juuri sinulle sopiva. Mukavaa juhannuksen viettoa!

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen mökki! Ei liian pramea,me like :)

    Kaaduin itse vuosia sitten korkealta pyllylleni; häntäluu meni irti poikki.5 viikkoa saikkua josta ensimmäinen kainalosauvojen kanssa...onneksi sulle ei käyny pahemmin.
    Onnea opiskelupaikasta!

    VastaaPoista
  5. Onnea onnea opiskelupaikasta <3
    Oikein ihanaa juhannusta myös perheellesi ja jaksamista pitkään autorupeamaan!

    VastaaPoista
  6. Hei ihanaa, onnittelut opiskelupaikasta. Toivottavasti kevankin suhteen menee kaikki putkeen. Olis varmasti ihan sun opiskelupaikkasi. Mukavaa imatran reissua!

    VastaaPoista
  7. Huh huh, oletpa ollut ahkera!
    Pitääkää reiluja lepotaukoja reissula, jospa selkäsi ei kipeytyisi.
    Oikein paljon ONNEA opiskelupaikasta!!!
    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  8. Rutkasti Onnea Erica, olipa mukava uutinen. Oikeaan opinahjoon olet suuntautumassa, ihan sun juttu. Mukavaa Juhannusta ja kuulemisiin.
    Anu

    VastaaPoista
  9. Kolme juttua: Onnittelut opiskelupaikasta, Leppoisaa juhannusta ja tervetuloa tänne meillepäin Suomea!!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut opiskelupaikasta!! Upee juttu. Ja mukavaa juhannusta. :)

    VastaaPoista
  11. Onnitteluhalaukset opiskelupaikasta ja oikein ihanaa juhannukseaikaa! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista