tiistai 26. maaliskuuta 2013

Värivaihtoetoni

Eilen istuin ja tuijotin Tikkurilan värikarttoja niin että lopuksi en enään tiennyt mistä väristä oli kyse ;).

Muutaman ehdokkaan valkkasin kaikkien ihanien värien joukosta.


Mulperi

Höyhen

Paperi
Kaoliini


Kalkki

Tämän tummempia värejä en valitettavasti voi valkata pienen ja valottoman tilan takia :(. No mutta eiköhän joku näistä ole SE väri.

Tänään ollaan pikku-ukon kaa kahdestaan kotona päivällä. Paljon puuhastelemista olisi tiedossa. Käydään mm. hakemassa hieman pajunkissoja ja koivunoksia kotiin. Koivunoksat laitan ilman vettä vaasiin ja kiinnitän niihin valkoiset höyhenet niin kuin viimekin vuonna. Taitaa kyllä pihalla auringossa leikkiminen viedä kaiken meidän ajan tänään :).

Huomenna  minulla tiedossa konttaamista. Olen nimittäin päättänyt vahata eteisen/ keittiön lattian. Sen jälkeenolen varmaan ikkunoiden kimpussa, sillä tuo kevätaurinko saa aikaan sen että huomaan kuinka likaiset    
 ikkunat meillä on. Olen monesti miettinyt että miten ihmeessä minä olen voinut käydä töissä, tehdä 12 tuntisia päiviä, kolmivuorotyötä ja hoitanut kotia ja puuhastellut kaikkea muuta siinä sivussa ? ! Vai onko se niin että ollessaan vain kotona sitä näkee vähän liikaa mitä pitäisi tehdä?!

Joko olet osallistunut Tilda-aiheiseen arvontaani täällä blogissa? Jos et ole niin pääset sinne mm.tästä.

Kiitos ihastuttavista kommenteistanne :).

Aurinkoista tiistaita kaikille!



1 kommentti:

  1. Onpa kauniita sävyjä, taatusti vaikea valita!

    Kivaa kotoilupäivää ja konttailuakin :)

    VastaaPoista