perjantai 15. maaliskuuta 2013

Toivotonta....

.... siivoaminen meillä kotona kun pikkumies kotona ;). Siivoamista silloin, voisi verrata lumenluontiin lumimyräkässä :).Siis ihan oikeasti. Onko se vaan minun mukula kun hallitsee tuon sotkemisen noin hyvin.
Minä poimin tavaroita pois ja järjestelen paikkoja, pikkumies tuhoo paikat nopeammin kuin minä saan siivottua ;). Jatkan siivoamistta kun ukko tarhassa. Parempi niin. Saan rauhassa hommat tehtyä.




Tänään minun on heiluttava kuin viimeistä päivää. Minulla on kuusi tuntia aikaa juosta kaikissa kaupoissa, apteekissa, kukkakaupassa yms yms.
Ja siinä sivussa vielä kerittävä siivoamaan. Leipomiset joudun jättämään iltapäivään kun pikkumies haettu tarhasta.


  

Aika paljon järjestämistä yksien synttäreiden takia. Ja mehän vietämme niitä kokonaiset 2 päivää. Lauantaina lastenkutsut ja sunnuntaina sitten isommille vieraile ;).


Pikkulan ( veskin ) muutos vielä meneillään mutta kohta tuo on valmis :). Tuleekohan siitäkin sanomista kun avokki lauantaina tulee kotiin töistä. Kuulema tavarat vaihtelee paikkoja ja muutenkin ihan eri näköinen koti joka kerta kun hän tulee kotiin kahden vuorokauden työputken jälkeen :).  Ikinä ei ole kupit ja kipot samoissa paikoissa. Aina joutuvat etsimään oikeata kaappia :). Joskus olen leikilläni sanonut että olisit enemmän kotona :) Hihiii.....

Tuon himpskatin peukalon takia ei ole käsitöitäkään tullut tehtyä. On se kumma miten vaikeata on olla ilman toimivaa peukaloa oikeassa kädessä. Minulla ei olisi samanlainen hätä jos vasemmankäden peukalosta olisi nivelsiteet menneet. Kohta on kaksi viikkoa kulunut kaatumisestani eikä kipu hellittänyt yhtään :(


Ihastuttavaa perjantaita ystäväiseni!




8 kommenttia:

  1. kuule se on yks hujaus ko se pikku-ukko ei oo paikkoja sotkemassa... meilläkin nuorin jo 14 v , nykyisin kotona vain suurin piirtein syö ja nukkuu, mutta ymmärrän sun siivousturhautumat täysin.
    mutta kai mie yritän sanoa että nauti siitä pikkulapsuus ajasta, se menee niin äkkiä :(

    Ihania juhlia :)

    VastaaPoista
  2. Oikein rattoisaa viikonloppua, kaikesta kiireestä huolimatta. Kaikki järjestyy,kun ottaa asian kerrallaan. Hyvät synttärit siitä tulee! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  3. Joo kyllä nää meidänkin mukulat osaa ton sotkemisen taidon! Toisinaan (lue: aina) tuntuu, että kannaattaakohan sitä ollenkaan siivota ja järjestellä paikkoja kun kaikki on minuutin jälkeen ihan hujanhajan! Pitäisi itekkin opetella ottaamaan vähän rennommin, mutta helppoo se ei ole... Minua alkaa ainakin ahdistamaan kauhea sotku ja epäjärjestys :(

    VastaaPoista
  4. Sellaista se lapsukaisten kanssa on! Salakavalat legoansat on kyllä ehkä kaikkein pahinta, kun ei koskaan voi tietää, missä se väijytys milloinkin on! Mukavia synttäreitä teille, peukusta huolimatta!

    VastaaPoista
  5. Meiltä löytyy kans monta sotkijaa ;) Harmittaa ainaiset epäjärjestykset.
    Ikävää että peukalo vihottelee aina vaan. Paranemista edelleen täältä toivottelen...
    Kauniita kotikuvia :)

    VastaaPoista
  6. Tuo siivoaminen kuulostaa niin tutulta! Siivoan ja siivoan ja samaa tahtia on tavarat taas esillä ja pitkin lattioita.. Meillä on vielä molemmat tytöt kotona ja olen yksin heidän kanssaan kaiket päivät, no ensi syksynä tämäkin ihanuus loppuu ja sitten olen taas töissä ja lapset tarhassa. Milloinhan sitä sitten siivotaan.... hih!

    VastaaPoista