lauantai 8. joulukuuta 2012

Tontut saapuivat....

Huomenta kaikille!

Ups! Muutamaan päivään ei ole postausta tullut tehtyä. Meillä ollut hoidossa lapsenlapseni herra W.
Voitte varmaan  arvata että meno ollut kova kun kaksi saman ikäistä mennä vipeltänyt pitkin kämppää.....
Minä IHAN LOPPU ;).
Eipä ole ollut voimia tai inspiraatiota siivoilla taikka sisustella. Se on nimittäin sillä lailla että siivoaminen kahden tuholaisen kanssa on sama kuin loisin lunta lumimysräkässä :)

Minäpä kävin pienellä lenkillä koiran kanssa aamu 4:ltä. Hän kävi laulamassa sänkyni vieressä ja silloin ei auta muu kuin pukea vaatteet niskaan ja lähteä. Oli kello mitä oli. Meidän koira EI mene isännän puolelle laulelemaan sillä hän tietää että isäntä EI nouse ylös vaan komentaa pois. No eipä tuo muutenkaan koiraa ulkoiluta vaan se on minun hommani.

Muutaman tontun olen laittanut esille tänään.




Katsotaan saako yläkuvissa esiintyvä nisse olla paikoillaan. Hän on nimittäin toiminut viime joulusta pikku miehen unileluna ;).


Tämä vanha tonttu on minun lapsuudestani. Eli aika antiikkinen ;)


Minulla on kova urakka yrittää valmistella joulua. Siis kattaus on jo tiedossa mutta mitä tarjota. Ongelma on se että minähän olen rantaruottalainen ja isäntä suomalainen. Meillä rantaruottalaisilla on omat ruokaperinteemme ja meidän suku on saanut vaikutteita ruotsalaisten ruokapöydästä sillä tätini toivat aikoinaan vaikkutteita sieltä. Ja isännän perhe.......heillä ei kuulema ole perinteitä, eikä mikä vaan kelpaa!?! Miten yhditstää nämä kaksi että kaikki olisivat tyytyväisiä?! No eiköhän kinkku ja joululaatikot uppoa kaikkiin. Loput tarjottavat uppoavat tai sitten ei.

Nyt kuulkaas minun on aivan pakko yrittää raivata tämä kämppä. Tosin kauhakuormaaja olisi poikaa.

Ihanaista ja leppoisaa lauantaita teille kaikille!


Halauksin,







6 kommenttia:

  1. Mukavaa lauantaita ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihania tonttusia <3

    Meillä juurikin sama juttu karvakavereidemme kanssa. Ei ne käy isäntää yöllä ylös tökkimässä, vaan minä olen aina se ns. uhri. No, miettii itsensä samaan tilaan niin melkeinpä mielellään käy kaverit käyttämässä ulkona :)

    Ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä raivausurakkaan ja mukavaa viikonloppua siistityssä kodissa!

    VastaaPoista
  4. Hih, siellä on varmaan meno päällä :D
    Iloista viikonloppua ja jaksamista!

    VastaaPoista
  5. Ahkeraa aikaa sinne!
    Ja jos joulupöydässä on "vähän kaikkea", niin siitähän voi ottaa sitten maun mukaan, kalaa, laatikoita, kinkkua tai vihenneksia. Hyvin se menee ;-D ja asenne ja tunnelma ovat kuitenkin ne kaikkein tärkeimmät!!

    VastaaPoista
  6. On siellä sulla varmasti ollut huisketta poikien kanssa!
    Voi ei, oliko koirulilla maha sekaisin, vai mitä se siihen aikaa tuli laulelemaan?? Meillä koira nukkuu yleensä pisimpään kaikista, ellei sitten tosiaan joku vatsajuttu yllätä ;) Sillon on kyllä mentävä juosten, vaikka 3 kertaa yön aikana ;DD Onneksi näitä ei satu usein, hihi..
    Uskon, että kaikki tulevat olemaan sun joulumenuun tyytyväisiä, tunnelma on tärkein :) Meillä joka vuosi perinteiset suomalaiset jouluruuat pöydässä saksalaisista raaka-aineista ;) Ja kaikki ovat tyytyväisiä. Mieheni perheellä ei ole varsinaisia perinnejouluruokia, ja hän onneksi tykkään suomalaisista jouluruuista ja on omaksunut kinkunpaiston ym. jo hienosti vuosien varrella :D

    VastaaPoista