keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Paperipussit


Kylläpä meillä tänään on tuullut.
Yöllä heräsin siihen että kuuluin kolahduksia.
Jäin sänkyyn makaamaan hereillä ja kuuntelin. Ulkona oli noussut kova tuuli. Koivusta tippuili oksia ja ne lensivät meidän makuuhuolneen ikkunaan.
Ihan koko päivä on myrskynnyt ja satanut.
Ei mitenkään inspiroiva ilma.


Tänään olen istunut ja kutonut villasukkia kun ei mikään muu oikein maistu.
Meillä näitä villasukkia löytyykin kun allekirjoittaneella on neuloosi :).

Olen näiden viime vuosien aikana kutonut monta monta paria villasukkia perheelle ja ystäville.
Kun nyt näitä villasukkia on "muutama", päätin joulun tienoilla tilata kivat paperipussit joissa säilyttää tavaroita.
Nämä paperi pussit tilasin Parolan Asemalta.
Tilasin itselleni kaksi pussia. Toisessa teksti villasukkia ja toisessa Etc ja ovat kokoa M.
Todella nopea toimitus. Odotin niitä kuin lapsi joululahjoja.
Etc. teksillä oleva pussukka on minulla keittiössä jossa säilytän muovipusseja.
 Ja villasukkia pussukka on eteisessä naulakon luona. Siitä saa napattua itselleen sukat jalkaan ulos lähiessä.


















Sen voin teille kertoa että minulla on jo suunnitelmissa tilata lisää näitä pusseja sillä ne ovat mielestäni kauniita, kestäviä ja meidän sisustukseen sopivia

Pojan huoneeseen ajattelin tilata muutaman XL kokoisen joihin pistän herran leluja kauniisti piiloon.







Kivaa päivää sateesta huolimatta!





Kiitos teille ihanat kommenteistanne edelliseen postaukseeni.




Halauksin


Erica
♥

torstai 2. tammikuuta 2020

Tervetuloa vuosi 2020


Hei ihanat!

Toivottavasti teillä mukava uusi vuosi takana ja että tämä vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin.

Meillä alettiin tänään suur-raivaus.
Tyhjensimme koko vaatekomeron ja kävimme läpi jokaikisen tavaran ja vaatekappaleen.
Kierrätykseen päätyi monta jätesäkillistä vaatetta.
Nyt mahtuu taas vaatekomeroon sisälle.

Joulua alamme huomenna poimimaan pois. Kuusi joutuu jo pihalle minun räkäisen nokkani takia.
Ja kaipaan jo sitä tilaa kotiin. Kuusi sen verran iso ja se vie paljon tilaa.

Tänään saapui vihdoin tilaamani paperisäkit.
Niistä lisää ensikerralla.






Huomenna meillä alkaa myös makuuhuoneen ehostus.
Alan maalaamaan yhden seinistä.
Minä henk.kohtaisesti en halua telkkaria makuuhuoneeseen mutta isäntä on sellaisen sinne "raahannut"
Maalausurakkani jälkeen aikoo hän kiinnittää tämän rumiluksen seinälle!
Ei ole ihme että nukun huonosti kun sellainen vempain meillä siellä.
No, onhan minun joskus annettava periksi asioissa.
Näin hän ei voi valittaa että minä en anna hänen päättää mistään täällä kotona.










Ihanaa alkanutta vuotta 2020






Halauksin

Erica




tiistai 31. joulukuuta 2019

Uusi vuosi



Hei ihanat!

Vuoden vimeinen päivä. Ajatella.
Miten teillä vietetään uutta vuotta?


Me suuntaamme Pohjaan katsomaan Pohjan VPK:n joka vuotista ilotulitusnäytöstä.
Siitä alkaa meidän uuden vuoden vietto.

Ilotulituksen jälkeen suuntaamme takaisin kotiin jossa syömme ja nautimme herkuista.
Kellon lähestyessä puoltayötä puemme lämpimästi päällemme ja menemme katsomaan kun toiset ampuvat raketteja ja skoolaamme kuplivalla.



















Ihanaa Uutta Vuotta !



Kiitos että olette jaksaneet vierailla blogissani  ♡




Halauksin


Erica
♡






lauantai 28. joulukuuta 2019

Vuosi lähenee loppuaan



Niin se vaan tämäkin vuosi alkaa lähestyä loppuaan.
Toivottavasti teillä ihana Joulu takana. 
Me olemme nauttineet siitä että ei ole mitään kiirettä minnekään.
Syöty hyvin ja nautittu läheisten seurasta.

Minä sain aikaisen joululahjan kun sain päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä ennen joulua.
Moni on minua onnitellut mutta minulla on ristiriitaiset tunteet sisälläni.
Tuo päätös sai aikaan sen että olen joutunut hyväksymään sen että minusta ei ole enään työelämään.
Ja se rakkaat ystäväni ei ole mitenkään helppo hyväksyä.


Kohta häviää punainen väri sisustuksesta. Jäljelle jää valot ja muut koristeet.
Tänä vuonna tuli sittenkin aito kuusi eikä haluamani tekokuusi.
Tässä sitä on nokka vuotanut, yskittänyt jne.
Vaikkakin kuusemme ei ole tiputellut neulasia saa se pian vuoden vaihteen jälkeen siirtyä ulos.


























Vastaus sinulle joka kyselit makramesydämen ohjetta.
Minulla ei valitettavasti ole ohjetta siihen ehkä googlaamalla sellaisen löytäisi.
Itse lähdin kokeilemalla etenemään :).









Ihanaa loppuvuotta !




Halauksin


Erica
♡



sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Ensimmäinen Adventtisunnuntai


Heipä hei joulukuu.
Nyt se on vihdoin täällä.
Aamulla heräsi pieni poika iloisena avaamaan joulukalenteriaan.








Valmistin viikolla yhden tälläisen valoilla varustetun jääkukkasen.
Sen sisään sujautin led-valoketjun.
Näin se tuo hieman "valoa" makkariin



Tänään syödään ”hieman fiinimmin” ,vain hieman, kun kerran on adventtisunnuntai ja pikkujoulu
Muuten vaan ollaan perheen kesken.

Toivottavasti teillä mukava viikonloppu takana.




Halauksin



Erica

❤️